Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Haluatko voittaa lipun Pori Jazzeille? Porilaine-lehden etusivulta löytyvällä tarralla se on mahdollista

Porilaine-lehden upouusi jazz-teemainen lehti ilmestyi tänään 11. heinäkuuta. Lehteä jo hypistelemään päässeet saattoivat huomata lehden etusivulla olevan tarran ja miettiä, mikä se on. Tarra on kehitetty kertomaan Porissa jazzviikolla matkaileville porilaisten vieraanvaraisuudesta. Porilaiset ovat perinteisesti majoittaneet jazzkansaa omiin koteihinsa. Näin tekevät tänä vuonna ensi kertaa myös Pohjois-Porissa asuvat Jarno Valtanen ja Miia Kenttälä . Pariskunta lähtee kaksivuotiaan Viivi -tyttärensä kanssa jazzevakkoon kymmeneksi päiväksi. – Olemme puhuneet kodin jazzvuokraamisesta ennenkin, mutta vasta tänä vuonna viimein päätimme kokeilla tätä. Vietämme osan ajasta minun vanhempieni yläkerrassa ja vierailemme myös Nokialla Miian äidin luona, Jarno Valtanen sanoo. Ennen Valtanen ja Kenttälä asuivat kaksiossa Porin keskustassa, mutta silloin heille tuli usein omia ystäviä jazzien aikaan vierailulle. – Ajattelimme, että entinen kotimme oli vuokraamisen kannalta paremmalla paikalla, mutta tosiasiassa kaikenlaisille kodeille on jazzien aikaan tarvetta, Miia Kenttälä sanoo. He myöntävät, että kodin jättäminen muiden asuttavaksi tuntuu hieman oudolta, mutta ei pelota. Mieltä tyynnyttää tieto siitä, että kotiin tulee asumaan toinen lapsiperhe. – Olen kirjoittanut vuokralaisille asunnon käyttöohjeet. Siellä on esimerkiksi ohjeet ilmalämpöpumpun ja saunan käyttöön, Valtanen naurahtaa. Suurinta päänvaivaa pienelle perheelle aiheuttaa pitkä poissaolo kotoa ja sen mukanaan tuomat haasteet. – Toivottavaa toki on, että kotona ei käytäisi jazzvuokrauksen aikana. Täytyykin miettiä tosi tarkkaan, että mitä kaikkea pakkaamme mukaan itseämme ja etenkin Viiviä varten, Miia Kenttälä tuumaa. Päivät ennen jazzvieraiden saapumista menevät kodin siivoamisessa. – Haluamme siistiä kodin sellaiseksi, johon itsekin haluaisimme tulla vierailulle, pari toteaa. ”Täällä asuu jazzkansaa” -tarra ovessa on merkki majoittujalle siitä, että jazzkansa on tervetullut tähän kotiin. Kampanjaan kannattaa osallistua, vaikka kotona ei jazzvieraita majoittaisikaan, sillä tarralla kantaa ottamalla saattaa voittaa lipun Pori Jazzeille. Merkkaa siis tarraan asuuko kodissa jazzkansaa, patakansaa vai porilaisia? Näistä kolmesta eri vaihtoehdosta voi valita yhden tai useamman. Kampanjaan voi osallistua kiinnittämällä tarran kodin edustalle esimerkiksi kotioveen, postilaatikkoon tai ikkunaan. Kuvaa tarra ja julkaise kuva Facebookissa tai Instagramissa #Porilaine -tägin kanssa. Porilaine-lehti ja Pori Jazz arpovat osallistujien kesken neljä yhden päivän avointa Pori Jazz -lippua. Palkinto arvotaan tiistaina 16. heinäkuuta. Kilpailun sääntöihin voi tutustua tarkemmin osoitteessa satakunnankansa.fi/kilpailu .