Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Ensin räjähti oma elämä, sitten korona – jos elät nyt elämäsi hirveintä aikaa, muista tämä yksi asia

22-vuotiaana on järkyttävää sokeutua yhdessä yössä täysin yllättäen. 22-vuotiaana on järkyttävää saada diagnoosi sairauteen, jonka kantajista merkittävä prosenttiosuus kuolee ilman hoitoa viidessä vuodessa. En juuri nyt keksi mitään pahempaa, kommentoi moni sairaalasänkyni viereltä. Niin myös minä itse, kunnes tuli korona. "Kyllä elämä sitten osaa yllättää" ei ole enää viimeisen viikon aikana tuntunut kliseiseltä. Kukapa olisi ennen joulua osannut arvata, että kolmen kuukauden päästä jokainen meistä istuu hallituksen ohjeistamana kotona? Harva. Tuolloin medioiden - ja kansan - ykkösarvaus oli, että joulusta tulee musta. Ja niinhän siitä tuli, taas. Kyllä elämä sitten osaa yllättää. Koronauutisoinnissa on kirjoitettu lapsista, keski-ikäisistä ja vanhuksista. Riskiryhmistä, työpaikoista, taantumasta, vastuusta ja velvollisuuksista. Urheilusta, kulttuurista, kirkosta ja eriarvoistumisesta. On puhuttu tonnikalasta, käsihuuhteesta ja vessapaperista. Yhdestä aiheesta en kuitenkaan ole nähnyt yhtäkään artikkelia. Mitä, jos koronapandemian aikana kohtaa oman elämänsä järkyttävimmän kriisin? Mitä, jos korona keskeyttää oman surutyön? Tiedän, että meitä on monia. Monia, jotka ovat alkuvuoden aikana sairastuneet vakavasti, menettäneet läheisen, yrittäneet turhaan liimata yhteen jo hajonnutta perhettä tai karrelle palaneita seiniä. Kyse saattaa myös olla jostakin aivan muusta, mutta silti niin samasta. Elämä on kaivertanut polulle kuopan, joka ei ole enää pelkkä yllätys vaan traaginen tapahtuma. Tapahtuma, joka täytyy käsitellä. Tapahtuma, joka täytyy surra läpi. Liian moni ihminen kuulee elämänsä pysäyttävimmän uutisen samaan aikaan, kun maailmaa hallitsee pysäyttämätön korona-aalto. On jo psykologisestikin täysi mahdottomuus selvitä traumatilanteesta sillä, että oman kriisin päälle muurataan globaali kriisi, jonka kesto ei ole kenenkään tiedossa. Omaa tunne-elämää ei pidä pysäyttää kenenkään tai minkään, edes koronan takia. Jos kaikkea surua ei jaksa nyt, sen voi jaksaa myöhemmin. Jos kaikki suru ei tule nyt, se tulee myöhemmin. Tärkeintä on aloittaa. Sureminen, vihaaminen, hyväksyminen. Jos ei muuta, kaiken läpikäymiseen on nyt aikaa, luultavasti enemmän kuin koskaan. En ole kokenut sotaa enkä liikaa vuosiakaan. Koska tästä taistelusta on tullut meidän kaikkien yhteinen, haluaisin kuitenkin kieltää vielä yhden asian. Älkää tehkö suunnitelmia. Kun tästä selvitään, kyllä elämä sitten osaa yllättää. Kirjoittaja on tuore riskiryhmäläinen, joka aikoo käyttää karanteeniajan suremiseen.