Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Ulkoministeriö: älä lähde Suomesta minnekään – moni ulkomailla oleva ei pääse takaisin

Ulkoministeriö on julkaissut tiedotteen, jonka otsikko on tiukka: ”Älä matkusta ulkomaille.” Ulkoministeriö kertoo, että koronaviruspandemia vaikuttaa matkailuun ennennäkemättömällä tavalla: moni maa on jo sulkenut rajojaan ja asettanut rajoituksia maan sisällä. Lentoliikenteessä on paljon peruutuksia. Lisäksi moni maa on alkanut asettaa Suomesta saapuvia 14 päivän karanteeniin. – Tämän hyvin poikkeuksellisen tilanteen johdosta ulkoministeriö suosittelee välttämään matkustamista ulkomaille toistaiseksi. Tämä koskee kaikkia maita. Ulkoministeriön mukaan kaikkien maiden matkustustiedote on nyt toistaiseksi ”vältä kaikkea matkustamista” -tasolla. ”Siedä epätietoisuutta” Ulkoministeriön päivystyskeskus on tilanteen vuoksi ruuhkautunut. Ulkoministeriö muistuttaa, että päivystyskeskukseen tulee soittaa vain hätätilanteessa. – Matkan keskeytyminen ja paluun vaikeutuminen koronavirustilanteen johdosta ei ole hätätilanne. Kiireettömissä tiedusteluissa pyydetään käyttämään sähköpostia paivystys.um@formin.fi. Ulkoministeriön mukaan heidän keinonsa auttaa ovat nyt rajalliset. Matkalla jo olevia pyydetään seuraamaan paikallista uutisointia tiedon saamiseksi. – Matkailijoilta vaaditaan nyt sopeutumista tilanteeseen ja epätietoisuuden sietämistä. Moni matkailija voi joutua jäämään matkakohteeseen, kunnes lentoliikenne jälleen käynnistyy. Matkanjärjestäjät ja lentoyhtiöt pyrkivät kuljettamaan suomalaiset takaisin kotimahan.