Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

”Kokemäenjoki on verkkokalastuksen villi länsi” – Sami Mäkynen haluaa herättää keskustelua siitä, miksi joella edes saa pitää verkkoja

Alle puolen kilometrin päässä Arantilankoskelta, Nakkilan parhaalta kalastuspaikalta, löytyy ensimmäinen. Kalaverkko menee noin puoleenväliin jokea. Kyseinen paikka on yksityinen vesialue, jossa saa pitää verkkoa, kunhan noudattaa lain määräyksiä. Kalastuksenvalvoja Sami Mäkynen haluaa silti herättää keskustelua siitä, miksi verkoilla kalastaminen ylipäänsä on joella sallittua. Hän liikkuu paljon Nakkilan koskien ympäristössä ja on nähnyt, miten koko Kokemäenjoesta on tullut verkkojen villiä länttä. Salakalastajat käyttävät merkitsemättömiä pohjaverkkoja, joita ei voi päältä päin edes nähdä. Joissakin paikoissa molemmille rannoille on viritelty verkkoja, niin että kalan täytyisi mennä melkoista siksakkia selvitäkseen verkkojen muodostamasta sumpusta. Maanantaina Ulvilassa hän törmäsi tilanteeseen, jossa verkkoa oli vedetty reilusti yli puoleenväliin jokea, ja lisäksi maassa makasi neljä verkkoa ja lähellä oli perkauspaikka. Hän kuvasi paikalta videonkin. Hän postasi sen Facebookin kalastusryhmään, missä keskustelua aiheesta riitti. Tiistaina verkot olivat hävinneet paikalta, kenties somekohun innoittamana. Seurakuntakin myy verkkolupia jokeen Verkot harmittavat Mäkystä ja muita kalastajia monestakin syystä. Kokemäenjoessa ollut luontainen lohi- ja taimenkanta hävisi, kun joki padottiin, ja kalakantaa on yritetty pitkäjänteisesti hoitaa istutuksilla. Se onkin tuottanut tulosta, kun lohikalat ovat alkaneet lisääntyä joessa luontaisesti. Kalastusseurat ja muut tahot ovat laittaneet tuhansia euroja kalanpoikasten hankintaan. Eniten rahaa asiaan laittavat voimalaitosyhtiöt, jotka on velvoitettu tekemään istutuksia. Yleensä paras paikka kalastaa on ollut Harjavallan voimalaitoksen alla, sillä se on mereltä nousevien kalojen päätepysäkki. Parina viime vuotena lohien määrä näyttäisi kuitenkin vähentyneen. Mäkynen uskoo, että osasyy on verkot. Sekä luvallisia että luvattomia verkkoja löytyy joen varrelta joka kunnan alueelta. Verkoilla tehdään myös bisnestä. Mäkysen mukaan esimerkiksi Ulvilan seurakunta myy kalastuslupia verkkokalastukseen niille joen vesialuille, jotka se omistaa. – Jos on joki, johon nousee uhanalaisia kaloja, miksi ihmeessä siihen saa edes laittaa verkkoja? hän kysyy. Osassa jokia on verkkokalastus kielletty, mutta Kokemäenjoella on paljon yksityisiä vesialueita, joilla omistajat saavat pitää verkkoja, jos noudattavat muuten lakia. Verkkokeskustelussa vastakkainen näkemys on se, että ei koko jokea voi pitää vain viehe- ja perhokalastajien temmellyskenttänä. Kalastuksen ympärillä liikkuva matkailu- ja yritystoiminta on myös bisnestä. Mäkynen näkee, että kyse on kuitenkin eri asiasta. Verkolla kalastaessa on vaikea valikoida, minkä kokoisia kaloja siihen jää. Kaloilla ei myöskään ole joessa samalla lailla tilaa kiertää verkkoja kuin järvessä, varsinkaan jos määräyksiä valtaväylän vapaaksi jättämisestä ei noudateta. Kun vesi on lämmintä, kalat kuolevat helpommin verkkoon, tai eivät selviä vaikka ne vapauttaisikin siitä. Hän uskoo, että kyse on myös osittain sukupolvieroista. Verkoilla kalastusta perustellaan sillä, että tässä samassa paikassa on ollut verkot jo 60 vuotta. – Ymmärrän kyllä, että joskus pula-aikana se on ollut tärkeää, mutta nykyään sitä lohta saa ihan kaupastakin. Nuoremmat kalastuksenharrastajat eivät välttämättä edes nosta saamiaan kaloja vedestä, vaan päästävät saaliin takaisin veteen sen jälkeen, kun kuvat on otettu. Luontoelämys on tärkeämpää kuin saalis. Kieltäminen on vaikeaa Vesialueiden omistus ja omistajien järjestäytyneisyys vaihtelee Suomessa paljon, kertoo Varsinais-Suomen ely-keskuksen kalastusmestari Lars Sundqvist . Useimmissa joissa on useiden osakkaiden yhteisiä vesialueita, joilla on yhteisesti sovitut säännöt esimerkiksi siitä, millä välineillä sen alueella saa kalastaa. Kaikki osakkaat saavat hyödyntää yhteistä aluetta sääntöjen puitteissa. – Ne voivat olla laajojakin alueita, vaikka kymmenen kilometrin pätkä joen rantaa, Sundqvist kuvaa. Mutta myös sellaisia tapauksia on, että ihminen omistaa itse kiinteistöönsä kuuluvan pienen joenpätkän, ja se kohta on hänen yksityinen vesialueensa. Silloin hän saa päättää kalastamisestaan ja verkoistaan itse, kunhan noudattaa lain rajoituksia esimerkiksi valtaväylästä ja rauhoituksesta. Sitä ei voi kieltää kunta eikä ely-keskus. Kalatalousalue voi esittää ELY-keskukselle tietyn kalastusmuodon kieltämistä jollekin vesialueelle. Ely-tekee asiasta päätöksen. – Siinä pitää kuitenkin olla hyvät perustelut. Se, että jotakuta harmittaa verkkokalastus, ei riitä. Ne ovat valituksen alaisia päätöksiä, eivätkä helposti mene läpi. Perusteiden pitävyyttä koetellaan viime kädessä oikeudessa, Sundqvist sanoo. Lisäksi lakimuutos teki entisistä kalastusalueista kalatalousalueita vasta vuoden 2019 alusta, joten monen kohdalla yhdistyksen järjestäytyminen on vasta lähtökuopissa. Uudessa laissa on myös järeämpiä keinoja, mutta ne koskevat vain todella uhanalaisia kalakantoja. Jos näyttää siltä, että vesialueen omistaja ei itse kykene suojelemaan kalakantaa, äärimmäisenä keinona viranomainen voi kieltää tietynlaisen kalastuksen alueella. Kokemäenjoki ei padottuna jokena kuitenkaan kuuluu tällaisiin herkimpiin alueisiin. Uutista korjattu 24.6. klo 13.15: Uutisen faktalaatikossa väitettiin aiemmin, että kaikenlainen kalastus olisi kielletty 200 metriä padon alapuolella. Todellisuudessa kalastus on kielletty 100 metriä padon alapuolella, mutta jos padossa on kalatie- tai portaat, raja on 200 metriä.