Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Missä Porin kouluruokailu? – Raumalla on koululaisille järjestetty eväspaketit, totta kai tällaisen järjestelyn pitäisi olla mahdollista myös maakunnan pääkaupungissa

Perusopetuslain pykälässä 31 todetaan opetuksen maksuttomuudesta seuraavaa: ”Opetukseen osallistuvalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu, täysipainoinen maksuton ateria”. Tämä perusopetuslain pykälä ei Porissa nyt toteudu. Voidaan väittää, että koska oppilaat eivät kokoonnu kouluun, ei ateriaa voida järjestää. Kuitenkin esimerkiksi Raumalla on koululaisille järjestetty eväspaketit. Totta kai tällaisen järjestelyn pitäisi olla mahdollista myös maakunnan pääkaupungissa. Ellei puhuta opetukseen osallistuvien laillisesta oikeudesta maksuttomaan ateriaan, voidaan ottaa huomioon myös asian taloudellinen vaikutus. Tällä hetkellä porilaiset vanhemmat joutuvat pulittamaan pitkän pennin lastensa koulunkäynnin aikaisesta ruokailusta. Tämä vaikeuttaa entisestään heidän taloudellista selviämistään, kun lomautukset painavat päälle ja suuri osa pienyrityksistä on joko pistänyt ovet kiinni kokonaan tai toimii vajaateholla. Pori on ainakin aikaisemmin väittänyt olevansa lasten ja nuorten kaupunki. Tässä nyt punnitaan, onko se sitä muutenkin kuin sanojen tasolla. Kirjoittaja on Porista.