Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Etujärjestöt: Vasta tuomioistuimet määrittelevät lakkoja aiheuttaneen irtisanomislain merkityksen – "Ratkaisuja aikaisintaan ensi vuoden lopulla"

Etujärjestöt arvioivat, että tuomioistuimet ratkaisevat lopulta sen, mitä henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen käytännössä tarkoittaa. Yksilöllisen irtisanomisen kriteerit muuttuvat heinäkuun alusta lukien, kun uusi laki astuu voimaan. Asiasta käytiin viime syksynä voimakasta poliittista vääntöä, joka johti työtaistelutoimiin. – Muutoksen todellinen merkitys muodostuu käytännössä tuomioistuimessa, ja siihen menee vielä pitkään, asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä toteaa. – Jos työntekijä riitauttaa irtisanomisen, menee ainakin ensi vuoden lopulle, ennen kuin nähdään ensimmäiset päätökset. Lakimuutos voi lisätä oikeudellista epävarmuutta SAK:ssaja sen alaisessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitossa JHL:ssä katsotaan, että yksilötason irtisanomisperusteet tullaan mittauttamaan tuomioistuimen päätöksellä. Myös STTK arvioi, että vasta oikeuskäytäntö muodostaa myöhemmän linjan. – Merkittäviin muutoksiin oikeuskäytännössä emme kuitenkaan usko, mutta lakimuutos voi lisätä oikeudellista epävarmuutta sekä työntekijän että työnantajan näkökulmasta, STTK:n lakimies Hannele Vettainen kommentoi. SAK:n lakimies Paula Ilveskivi ei usko merkittäviin muutoksiin henkilöperusteisissa irtisanomisissa lainsäädäntömuutoksen vuoksi. Hänen mukaansa nyt laissa mainittu työntekijöiden lukumäärä on vain yksi huomioon otettava seikka irtisanomisen perusteiden kokonaisarviossa. – Tällä muutoksella ei poistu asiallisuuden ja painavuuden vaatimus irtisanomisperusteena eikä sillä korvata työnantajan henkilöstöosaamisen tarvetta. Jää nähtäväksi, madaltuuko työllistämiskynnys Työsopimuslain uudessa pykälässä henkilöstömäärä on nyt automaattisesti yksi arviointikriteeri, kun henkilöperusteista irtisanomista pohditaan. – Laissa on nyt yrityksen koko, ja tuomioistuinten pitää huomioida se ilman että siihen erikseen vedotaan. Numeerisesti yrityksen kokoa ei ole määritelty, mutta sanallisesti on, Mäkelä toteaa. Uuden lain taustalla oli, että pienillä yrityksillä irtisanomisen kynnys voisi täyttyä nykyistä helpommin. Mäkelän mukaan henkilöstömäärästä tehtiin liukuva, eli käytännössä ensimmäiset päätökset tuomioistuimessa osoittavat tulkinnan suunnan. Alun perin lain tavoitteena oli työllistämiskynnyksen madaltaminen. Mäkelän mukaan jää nähtäväksi, näkyykö se yrityksissä. Suomen Yrittäjille lainmuutoksen lopputulos oli joka tapauksessa kompromissi. Se olisi toivonut lisää konkreettista selkeytystä irtisanomisperusteisiin. Mäkelän mukaan lainmuutoksen arvo on periaatteellisessa merkityksessä. – Lainsäädännössä ei vielä nyt huomioida eikä tunnusteta sitä, että pienet yritykset ovat tosielämässä ihan erilaisessa asemassa kuin isommat. Nyt se voidaan ottaa lainsäädännössä huomioon. Mäkelä huomauttaa lähtökohdasta, että kun yritys palkkaa yhdenkin työntekijän, lähes koko työlainsäädännön velvoitteet kaatuvat työnantajan kontolle. – Kun yrityksessä on alle 10 työntekijää, osaaminen ja resurssit ovat eritasoa kuin isommilla. Nyt tämä eron konkretisoiminen lainsäädännön tasolla oli periaatteellisesti tärkeä asia. Juha Sipilän (kesk.) hallitus päätti viime vuonna ensin, että henkilöperusteista irtisanomista helpotetaan alle 20 henkilön yrityksissä. Esitystä muokattiin koskemaan alle 10 työntekijän yrityksiä. 1.7. lähtien kokonaisuudessa on huomioitava työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärä sekä työnantajan ja työntekijän olosuhteet. SAK vastusti ensimmäisiä esityksiä, koska ne vaikuttivat "pärstäkerroinperusteelta". STTK kritisoi, että työntekijät laitetaan eriarvoiseen asemaan työpaikan koon perusteella. JHL meni lakkoon lokakuussa kahdeksi päiväksi, jolloin muun muassa koulujen ja vanhustenhuollon ruokahuolto keskeytyi. JHL:n toimialajohtaja Håkan Ekström uskoo, että jos portti olisi auennut yrittäjäjärjestöjen esittämässä laajuudessa, se olisi johtanut vielä muuhunkin. "Ei kai kukaan ole niin sinisilmäinen ja luule, että yrittäjäjärjestöt edellisen hallituksen yhteistyön huomioiden olisi jättänyt asian tähän."