Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rankan ja uuvuttavan vuoden jälkeen Porin palanut Keskuskartano nousee tuhkasta parempana kuin ennen – Palon syttymissyy ei ole selvinnyt: ”Siellä ei ollut mitään itsestään syttyvää”

Porin keskusaukion kupeessa sijaitsevan Keskuskartano-nimisen yksitoistakerroksisen kerrostalon ullakkotilan muutokset olivat loppusuoralla, kun vuosi sitten yläosassa riehunut tulipalo tuhosi kaiken tieltään. Kerrostalon siihen asti jatkunut pitkäaikainen remontti piti sisällään ylimmässä kerroksessa olevien liiketilojen muuttamisen asuinkäyttöön. Tulipalon aikaan kuudesta huoneistosta neljä oli valmiina ja loput olivat purkuvaiheessa. Ylimmässä kerroksessa sijaitsi myös kerrostalon rappujen yhteisiä sauna- ja pesutiloja sekä asukkaiden häkkivarastoja. Tulipalo tuhosi kaiken. – Yläkerran kiviseinät jäivät pystyyn, mutta kaikki muu oli tuhoutunut tai ainakin pahasti kastunut, Keskuskartanon taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Matti Majasaari muistelee lohdutonta näkyä. Sammutustyöt olivat myös tehneet tuhojaan. Yläkerroksen katon annettiin palaa hallitusti, mutta vesivahinkojen aiheutuminen oli väistämätöntä. – Vesi kulkeutui rappukäytävien, putki- ja hissikuilujen kautta eri puolille kerrostaloon. Pahimmat palo-, savu- ja vesivahingot tulivat luonnollisesti ylimmäisiin kerroksiin, mutta yllättäen muutamasta alimpien kerrosten huoneistoista löytyi myös pahoja vesivahinkoja, Majasaari kertoo. Puoli vuotta venyi yli vuodeksi Alunperin heti sammutustöiden jälkeen ensimmäiset arviot korjausaikatauluista olivat liian optimistisia. – Silloin saimme sellaisen arvion alan ammattilaisilta, että taloon voisi palata loka-marraskuussa, Majasaari sanoo. Nykyisen remonttiaikataulun mukaan kerrostalon pitäisi olla täysin valmis vasta tämän vuoden elokuussa eli melkein vuosi ensimmäisten arvioiden jälkeen. Korjaustyöt ovat viivästyneet monista syistä. Aivan ensimmäinen syy oli talon huputtamisen tuomat haasteet. Katottoman, 11-kerroksisen ja viisirappuisen rakennuksen saattaminen säiltä suojaan oli valtava ja kallis urakka, joka valmistui vasta palovuoden elokuussa. – Silloin vasta vahinkoja pääsi kunnolla tutkimaan ja alkoi muodostua ymmärrys vahinkojen suuruudesta. Silloin tämä nykyinen aikataulu määriteltiin, Majasaari sanoo. Tämän jälkeen korjaustyöt kilpailutettiin ja tarjouksille annettiin kuukausi laskenta-aikaa. – Palopäivästä siihen, että varsinaiset korjaustyöt päästiin aloittamaan, meni kuukausia. Tuo aika kului purkutöissä, väliaikaisen sääsuojan rakentamisessa, suunnittelussa ja kilpailutuksessa. Tämä ollut välillä erittäin turhauttavaa ja uuvuttavaa. Samalla myös hyvin opettavaista. Majasaaren mukaan oman vaikeuskertoimensa projektiin tuo se asetelma, että taloyhtiö on työn tilaaja ja vakuutusyhtiö pelkkä maksaja. – Työn tilaajaa kiinnostaa työn jälki ja hyvän korjausrakentamistavan mukaiset korjaukset, mutta maksajan tavoitteena on päästä tilanteesta irti mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tästä syntyy väkisinkin ristiriitaisia tilanteita, Majasaari sanoo. Korjaustöiden alettua kaikki on tehty tarkasti ja taloyhtiö on pystynyt niiden ohella toteuttamaan myös muita kerrostaloon suunniteltuja muutoksia. – Vakuutus toki korvaa palon aiheuttamat korjaustarpeet, mutta sen lisäksi taloyhtiö on ottanut omaa lainaa noin 1,5 miljoonan euron edestä lukuisiin muihin korjauksiin, jotka mahdollistuivat nyt asukkaista tyhjentyneestä rakennuksessa. Muun muassa kerrostalon hissit on vaihdettu ja käyttövesiputkien pystynousut sekä talon lämmitysjärjestelmä ovat uusittu. Lisäksi taloon on rakennettu nykyaikainen lämmön talteenottojärjestelmä. Myös palohetkellä meneillään ollut viemäriremontti on saatettu loppuun. Samoin pari vuotta sitten käynnistetty ikkunoiden uusiminen on saatu tehtyä koko talon osalta. – Se tässä kaikessa on auttanut jaksamaan eteenpäin, että tietää rakennuksesta tulevan huomattavasti parempi kuin mitä se oli, Majasaari sanoo. Vuosi palon jälkeen remontti on vihdoin loppusuoralla. Osa katon suojahupusta on jo purettu. Loput puretaan sitä mukaa, kun katto on siltä osin täysin valmis ja vesitiivis. Sisällä viimeistellään pintoja ja hissiremonttia. Kerrostalon pitkiä julkisivuja maalataan sekä kokonaan uusittuja kerrostalon päätyjä viimeistellään. Jotain muutoksia talon tulevaan 11-kerroksen asuinkerrokseen on tehty viime vuoden suunnitelmista. Siellä on nimittäin purettu rappujen omat sauna- sekä pesutilat ja näin saatu nostettua entisen kuuden asuinhuoneiston lukumäärä kuudesta kahdeksaan. Keskuskartanon asuntojen kokonaismäärä on remontin jälkeen 170 asuntoa. Purettujen saunojen tilalle on rakennettu yksi isompi näköalasauna pesutiloineen. Sinne Majasaari aikoo suunnata, kun kerrostalon rakennustyöt ovat päättyneet. Saunomaan kokoonnutaan silloisten koronaepidemian rajoitteiden puitteissa. – Voihan se olla, että siellä saa sitten saunoa yksin. Se jää nähtäväksi. Täytyy sanoa, että koronaa tähän ei olisi enää tarvittu, Majasaari huokaa ja naurahtaa, mutta toteaa heti perään, että epidemia ei ole juurikaan vaikuttanut korjaustöihin muutamien materiaalihankintojen toimistusaikataulujen venymistä lukuun ottamatta. Juttu jatkuu kuvien jälkeen. Harva muuttaa takaisin Talo avataan palaaville asukkaille portaittain yksi rappu kerrallaan. Ensimmäisenä kotiin pääsevät palaamaan A-rapun asukkaat. – Tämän jälkeen muuttamaan pääsee E-rappuun, sitten on vuorossa C, D ja viimeisenä B. Päädyt avataan ensin, sillä niissä on eniten paluumuuttajia ja sen lisäksi asunnot ovat niissä isompia päätyasuntoja, joihin on isojakin perheitä palaamassa. Yli vuoden odotus on ollut monille liikaa. Majasaari arvioi, että Keskuskartanon vanhoista asukkaista vain noin 20-30 prosenttia palaa entisiin koteihinsa. – Moni on jo ehtinyt järjestämään elämänsä uudestaan. Viime vuoden loka-marraskuussa palaajia olisi ollut varmasti enemmän, Majasaari pohtii. Hän luottaa silti uudistuneen kerrostalon houkuttelevan uusia asukkaita ja tietää myös muutamia tapauksia, joissa mieli on muuttunut palaamisen suhteen. – Keskuskartano on niin hyvällä sijainnilla keskustan ja koulujen läheisyydessä, että kyllä tänne asukkaat löytävät. Tiedän tapauksia, jossa asukkaat päättivät jo olla palaamatta tänne, mutta nyt remontin jälkeen he tulevatkin takaisin. Syttymissyy jäänee epäselväksi Kerrostalopalon syttymissyy on yhä selviämättä ja poliisin mukaan syy mahdollisesti jääkin epäselväksi. Tähän asti palosta tiedetään vain palon alkupiste, joka on ullakkokerroksen häkkivarastojen alueella. Matti Majasaaren tietojen mukaan syttymisalueella ei pitäisi olla mitään mahdollista rakenteellista syytä tulipalolle. – Sillä alueella ei ollut sähkölaitteita eikä rakennustöitä. Ei mitään, mikä olisi voinut leimahtaa niin sanotusti itsestään. Syttymissyytä voi siis vain spekuloida, Majasaari sanoo. Poliisin mukaan asiassa ei epäillä rikosta ja onnettomuutta on alusta asti tutkittu palonsyyn tutkintana. – Tutkinta on ollut äärimmäisen hankalaa, sillä palon lähtöpiste on hyvin pahoin vaurioitunut. Palon alku on kuitenkin pystytty rajaamaan tarkasti ja se on siellä häkkivarastojen alueella. Sähköpalon mahdollisuuden olemme voineet rajata pois, mutta palon syttymissyy on yhä epäselvä, tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari Lounais-Suomen poliisista kertoo. Tutkinta on painottunut tekniseen tutkintaan ja asiasta on myös kuultu henkilöitä. Palon tutkinta on yhä kesken. – Tulipalo on ollut erittäin voimakas ja palon syttymissyytä ehkä tarkemmin selittävät jäljet ovat tuhoutuneet. On aivan mahdollista, että syttymissyytä ei pystytä selvittämään. Jos mitään uutta ei ilmene, niin tutkinta lopetetaan lähiaikoina, Salonsaari kertoo.