Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Seikun sahalla uhkaava palonalku keskiyöllä –  Vartija huomasi tasaamon lautalokerikossa savun hajua

Seikun sahalle Porin Kuninkaanlahdenkadulle tuli hälytys suuresta rakennuspalosta sunnuntain vastaisena yönä kello 0.29. Pelastuslaitos lähti paikalle 12 yksikön voimin. Vartija oli kierroksellaan huomannut, että sahan tasaamon lokerikossa oli savun hajua. Hän oli kutsunut toisen paikalla olleen vartijan luokseen, ja he olivat todenneet palon lokerikon välissä. Tasaamon lokerikossa varastoidaan pystyasennossa mittaan katkaistuja lautoja. Päivystävän palomestarin Janne Kumpulaisen mukaan vastaava palonalku on ollut sahalla ennenkin. – Paikalle lähdettiin isolla vasteella kohteesta johtuen. Palo huomattiin kuitenkin niin aikaisessa vaiheessa, että se saatiin hallintaan ja sammumaan nopeasti muutamalla yksiköllä, Kumpulainen sanoi. Kumpulaisen mukaan tasaamossa on sprinklerit suojaamassa tilaa, mutta ne eivät olleet ehtineet vielä laueta. Palon syy on toistaiseksi tuntematon.