Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Henkilöauto suistui katolleen ojaan Jämijärvellä – paikalla ei ollut enää ketään, kun pelastajat saapuivat paikalle

Satakunnan pelastuslaitos hälytettiin ulosajoon Jämijärvelle torstaina aamulla. Päivystävän palomestarin mukaan henkilöauto oli ajautunut ulos tieltä kohdassa, missä Vihuntie vaihtuu Kuninkaanlähteentieksi. Hälytys tuli kello 7.43. Auto oli suistunut ojaan ja kääntynyt katolleen. Päivystävä palomestari kertoo, ettei paikalla ollut enää ihmisiä, kun yksikkö saapui paikalle. Hän arvioi, että ulosajo oli saattanut sattua jo aiemmin yöllä mutta huomattu vasta aamuliikenteen vilkastuessa.