Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Harhaanjohtavaa sähkönmyyntiä – Pori Energian nimissä soittavalla myyjällä ei ole mitään tekemistä yhtiön kanssa

Pori Energia sai menneenä viikonloppuna tietoonsa asiakkaansa kautta, että yhtiön toimittamaa sähköä myydään puhelimitse harhaanjohtavin keinoin. Pori Energian sähkönmyynnin johtajan Jouko Katajan mukaan soittajilla ei ole mitään tekemistä Pori Energian kanssa, vaikka asiakkaalle on voinut puheluiden perusteella jäädä kuva, että puhelinmyyjä on Pori Energian työntekijä tai toimii yhteistyössä Pori Energian kanssa. – Pori Energian sähköä ei ole moneen vuoteen myyty puhelimitse, niin, että me olisimme olleet mukana, Kataja sanoo. Soittava yhtiö kyllä välittää sähkösopimuksia, mutta Katajan mukaan vähintäänkin epäilyttävin keinoin. – Hinta saattaa yllättää asiakkaan. Samoin sopimuksen purku ei välttämättä käykään niin helposti kuin voisi kuvitella. Kataja kertoo, että soittaja saattaa kertoa lähettävänsä tarjouksen, mutta kyseessä onkin jo valmiiksi tehty sopimus. Pori Energia suosittelee vahvasti, että asiakas ei solmi sähkösopimusta suoraan puhelimessa. Kyseessä ei ole Katajan mukaan ensimmäinen kerta, kun tällaista esiintyy. – Sitä on ollut paljonkin, ja useilla muillakin sähköyhtiöillä. Kaikki siitä ovat varoitelleet asiakkaitaan.