Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Antti-Jussi Marjamäen Selim-elokuva tulee ensi-iltaan: ”Olen jännittänyt neljä vuotta, nyt en jännitä enää”

Ohjaaja Antti-Jussi Marjamäki ei jännitä ensimmäisen elokuvansa ensi-iltaa. Hän on jännittänyt neljän vuoden ajan, tuleeko elokuva ylipäänsä valmiiksi. Nyt hänen ei tarvitse enää pelätä, vaan hän voi myhäillä tyytyväisenä. Porilaisen säveltäjän Selim Palmgrenin elämästä kertova Selim -elokuva saa pian ensi-iltansa. Elokuvaa on kuvattu Satakunnan maisemissa, ja sen tekoon on osallistunut 150–200 henkeä, joista melkein kaikki ovat satakuntalaisia. Elokuva keskittyy Palmgrenin ja Maikki Järnefeltin myrskyisään suhteeseen. Kuvauksia on tehty muun muassa Porin Raatihuoneella, Reposaaren Junnilassa, Luvian Krikutillissä, Vuojoen kartanossa ja Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseossa Raumalla. Marjamäelle raskainta elokuvan teossa ovat olleet epäuskon hetket eli epätietoisuus siitä, irtoaako jostain rahoitusta seuraavien kohtauksien kuvaamiseen. Viimeiset puolitoista vuotta hän on tehnyt elokuvaa oman päivätyönsä ohella. – Tämä on vaatinut stressinsietokykyä. Jos haluaisi ruveta hysteeriseksi, siihen olisi ollut syytä päivittäin. Tekemiseen täytyi ehdottomasti löytää ratkaisukeskeinen ote ja uskoa, että jokainen vastaan tuleva ongelma ratkeaa, Marjamäki toteaa. Katso elokuvan traileri. Juttu jatkuu videon jälkeen. Kuvauksista hänelle jäivät mieleen muun muassa Vuojoen kartanolla kuvatut kohtaukset. Pitäisikö syyttää kartanon kummituksia siitä, että elokuvantekijöillä riitti vastoinkäymisiä ja aikataulut pettivät? Esimerkiksi kattokruunujen lamput kärähtivät, ja palohälytys pärähti soimaan useita kertoja. Kattokruunut välkkyivät kuin viimeistä päivää, kunnes elokuva-avustajana paikalla ollut diplomi-insinööri sai korjattua tilanteen ryhdyttyään sähkömiehen töihin smokki päällään. Hyvä muisto Marjamäelle puolestaan jäi elokuvan viimeisistä kuvauksista Luvian Krikutillissä. Selim Palmgren ( Juha Loukkalahti ) vaipuu rappiolle menetettyään Maikki-vaimonsa ( Helena Känö ). Vaikka tarina kävi raskaaksi, ilmapiiri kuvauksissa oli harmoninen, ja materiaalista tuli hyvää. – Kaikki tuntui olevan meidän puolellamme, ja yhteishenki oli ihmeellinen. Kaikille jäi euforinen olo siitä viikonlopusta, kuin olisimme olleet jossain henkisessä retriitissä, Marjamäki kuvailee. Ydinryhmä kuvauksissa oli pieni. Elokuva on tehty talkoovoimin, ilman suurta tuotanto-organisaatiota. Suurin osa elokuvan rahoituksesta tuli säätiöltä Svenska kulturfonden i Björneborg. Marjamäki on kertonut aiemmin, ettei olisi uskaltanut lähteä tekemään elokuvaa, ellei porilainen indietuotanto Samurai Rauni Reposaarelainen olisi todistanut tämän tyyppisen tekemisen mahdolliseksi. Hänellä oli apulaisohjaajana Raunin tuottanut Harri Sippola . Epookkielokuvasta tuli lopulta kunnianhimoisempi kuin Marjamäki osasi haaveillakaan. Mukaan lähti paljon osaavia ammattilaisia. Esimerkiksi kuvaaja Tuukka Ylönen kuvasi elokuvaa varten vielä loppusuoralla paljon lisäkuvia, joiden ansiosta elokuvaan tuli oikean aikakauden tunnelma höyryjunaa myöten. Ajankuva haastoi tekijöitä melkoisesti. Kuvauspaikkoina käytettiin olemassa olevia, tarinaan sopivia tiloja, joita muunneltiin, jos se oli mahdollista. – Yksi tapa on rajata kuvasta kaikki uudennäköinen pois. Se on joskus haastavaa. Ihan joka paikassa on valonkatkaisijoita, Exit-merkkejä ja valvontakameroita, Marjamäki toteaa. Pienessä indie-tuotannossa jokainen joutuu taipumaan erilaisiin rooleihin. Marjamäki itse on paitsi käsikirjoittanut ja ohjannut, myös muun muassa asioinut kaupassa, varannut pakettiautoa, tehnyt äänitehosteita, toiminut kuvaussihteerinä ja näytellyt yhden roolinkin. Erityisen onnellinen hän on elokuvaan mukaan lähteneistä näyttelijöistä. Kaikki roolivalinnat osuivat kohdalleen pääparista alkaen. Tarina kertoo Selimin elämästä vahvojen naisten vaikutuspiirissä. Kuvausvaiheessa Marjamäki huomasi käsikirjoituksessaan tiettyä ehdottomuutta. – Ajattelin, että olisi liian mustavalkoista esittää asiat kärjistetysti siten, että Maikki oli ikävä ja Selim mukava ihminen. Onneksi se ei ole niin, vaan heistä löytyy monta puolta, kuten kaikista ihmisistä. Hän kävi tekstiä läpi yhdessä näyttelijöiden kanssa, ja he tekivät tarvittaessa kohtauksiin vielä muutoksia ennen kuvauksia. Elokuvan teko vei paljon enemmän aikaa kuin hän alunperin kuvitteli. Kuvauksia piti suunnitella monen ihmisen aikataulujen ehdoilla, ja ne piti pysäyttää, mikäli rahaa ei ollut. Vaikka työryhmällä oli omasta takaa kamera, se ei vielä riitä mihinkään. Lähes aina tarvitaan esimerkiksi valaisua. – Oli yllättävää, kuinka paljon joudutaan tekemään töitä, jotta jokin tilanne saadaan näyttämään ja kuulostamaan realistiselta. Jos jokin kuvaus kuvataan kameralla, äänimaailmasta ei voi käyttää sellaisenaan juuri mitään. Sitä joudutaan korjaamaan ja putsaamaan paljon. Paradoksaalista on, että mitä suuremmalla vaivalla jokin tehdään, sitä helpompi sitä on katsoa ja kuunnella, Marjamäki toteaa. Häntä ilahdutti se, että he pääsivät kuvaamaan elokuvaa niin moneen toivomaansa kohteeseen. – Tuli hyvä mieli, kun soitin ihmisille, ja he olivat valmiita auttamaan. Ensiesitysten jälkeen Selim-elokuva pyritään saamaan elokuvateatterilevitykseen. Marjamäki kiertäisi mieluusti itsekin näytöksissä kertomassa elokuvanteosta. Elokuva sisältää runsaasti musiikkia ja soveltuu hyvin myös esitettäväksi erilaisissa oppilaitoksissa ja musiikkioppilaitoksissa. Selim-elokuva esitetään Pori Film Festivalilla 29.11. klo 18 ja 1.12. klo 11. Ennakkoliput Porin Levykaupassa 26.11. asti. Lue myös: Satakunnan Kansa vieraili Selim-elokuvan kuvauksissa