Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri Eurovaalitulos

Kaupunginjohtaja Luukkonen: Porin reittilennot alkavat suunnitellusti elokuussa – Kaupunginhallitus käsitteli tarjouksia salaisesti

Porin kaupunginhallitus on käsitellyt Porin ja Helsingin välistä reittilentojen kilpailutusta. Kaupunki on saanut neljä tarjousta, joita kaupunginhallitus on käsitellyt salaisesti liikesalaisuuteen vedoten. – Asia tulee julkiseksi heti, kun sopimus on allekirjoitettu. Kerromme yhteistyökumppanin nimen heti kun voimme, sanoo kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen (sd.). Porin kaupunki on aiemmin asettanut tavoitteeksi, että lentämään päästäisiin elokuussa. Luukkonen uskoo, että aikataulu pitää. Sopimuksen hintaa voi tässä vaiheessa vain arvailla. Aikaisemmin reittiä operoineelle, mutta sittemmin konkurssiin menneelle Nextjetille kaupunki oli sitoutunut maksamaan kolmen vuoden sopimuskaudesta 3,5 miljoonaa euroa. Pori on hakenut reittilennoille julkisen palvelun velvoitteen, mutta valtiota ei pyydetty osallistumaan kuluihin. Julkisuuteen kerrottujen tietojen mukaan Nextjet olisi saanut Porin ja Helsingin välisen reitin kannattavaksi. Nextjetin konkurssipesän ostanut norjalainen Olsen Gruppen on avannut joitain vanhoja reittejä, mutta Porin kaupunki päätti lähteä kilpailuttamaan reittiä uudelleen. Luukkonen on aikaisemmin kertonut, että nyt haetaan suurta ja luotettavaa kumppania. Reittilentojen jatkuminen on kaupungille tärkeää, koska muuten Finavialla ei ole enää velvollisuutta ylläpitää lentokenttää. Tällä hetkellä kenttää käyttää muun muassa Suomen ilmailuopisto.