Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Lavian virastotaloa ei myytykään: ”Mahdollinen riita haluttiin välttää”

Porin kaupunginhallituksen maanantain esityslistalta vedettiin pois esitys Lavian virastotalon osakekannan myynnistä. Syyksi kerrottiin aiempaa tarkempi arvio siitä, miten ely-keskuksen vireillä oleva suojeluesitys muodostaisi käytännössä esteen myynnille. Kaupat oli alunperin päätösesityksen mukaan määrä solmia nopeasti jo maanantaina. Pöytäkirjantarkistuskin oli kyseisen pykälän kohdalla suunniteltu tehtäväksi heti maanantaina paikan päällä kauppojen nopeuttamiseksi. Kauppakirjassa oli myös maininta siitä, että ostaja on tietoinen meneillään olevasta suojeluesityksestä. Mitään uutta suojelupäätöksestä ely-keskuksesta ei ole kuulunut. – Arvioimme tilanteen kuitenkin uudestaan, sillä katsoimme suojelun olevan potentiaalinen riidanaihe tulevaisuudessa, Porin konsernihallinnon toimialajohtaja Lauri Kilkku sanoo. Hän muistuttaa, että kyseessä ei ollut kilpailutus, vaan tarjouksen tehnyt AS Putkitus Oy teki aloitteen yleisesti tiedossa olevasta tyhjästä tilasta. Porin kaupunki oli jo päättänyt purkaa rakennuksen, mutta suojeluesitys tuli väliin. AS Putkituksen ajatuksena oli vuokrata tilaa edelleen ja kehittää tiloja. Kauppahinta olisi ollut 5000 euroa. Toteutuneen kaupan jälkeen Porille olisi tuloutunut kiinteistöveroa vuosittain noin 11 000 euroa.