Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Puolikuu-yhtyeen keulahahmo Kari Pesonen on kuollut

Kari Pesosen poismenon vahvisti Iltalehdelle Puolikuu-yhtyeen Leo Eerikäinen . –Olin ajamassa keikalle, kun sain tiedon poismenosta. Käännyin takaisin kotiin, Eerikäinen kertoo. Pesonen kuoli sairauskohtaukseen 58-vuotiaana. Eerikäisen mukaan kuolema tuli täytenä yllätyksenä. –Juttelin Karin kanssa viimeksi keskiviikkona. Mikään ei viitannut, että jotain tällaista voisi tapahtua. Eerikäinen kuvailee Pesosta ihmiseksi, joka ajatteli aina muita. –Hän oli lempeä, sydämellinen, iso ihminen. Hän oli minun rakas ystävä. Eerikäinen ja Pesonen tunsivat toisensa parikymmentä vuotta. –Keikkamatkoilla puhuimme elämästä ja kaikesta mahdollisesta. Kari niin ajatteli aina muita ja otti muut huomioon. Puolikuu oli hänelle bändi, ei niin että olisi ollut Kari Pesonen ja soittajat vaan nimenomaan bändi, jossa kaikkia kohdeltiin tasaveroisesti. –Ei tätä voi ymmärtää, Eerikäinen sanoo ääni murtuen. ”Emme aio hajota” Puolikuu-yhtye perustettiin vuonna 1988. Ensimmäinen albumi Hämärään huoneeseen ilmestyi vuonna 1990. Suursuosioon yhtye nousi vuonna 1992 levyllä Makeaa myrkkyä. Nimikkokappaleesta suomalaisten mieliin on jäänyt erityisesti kohta: ”Kädet vapisee, ei edes tupakkaa mieleni tee.” Vuotta myöhemmin ilmestyi albumi nimeltä Nyt loppuu todellisuus. Myös tämän albumin nimikkokappale on suomalaisen musiikin klassikoita. Vuonna 1998 Puolikuu vietti 10-vuotisjuhliaan. Pesonen antoi Iltalehdelle juhlahaastattelun. – Emme aio hajota piruttammekaan. Kemia tässä bändissä toimii niin hyvin, että tuomme markkinoille vielä monta levyä ja keikkaa, Pesonen sanoi tuolloin Iltalehdelle. Kymmenvuotishaastattelussa käytiin läpi myös sitä, miksi esimerkiksi juuri Nyt loppuu todellisuus nousi niin isoksi hitiksi. – On suuri mysteeri, miksi jotkut laulut jäävät elämään ja toiset unohtuvat saman tien. Ehkä se juuri tekeekin tästä työstä niin haastavaa, Pesonen sanoi.