Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

"Tänä päivänä tarvitsemme onnistuneita vierailuja" – Putin ja Niinistö kohtasivat kasvotusten Presidentinlinnassa

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaaminen on päässyt alkamaan Helsingissä. Presidentti Niinistö otti Presidentinlinnan pihalle autolla kurvanneen Putinin vastaan nopeasti kätellen ja poseeraten kuvaajille. Varsinaiset tervehdyssanat sanottiin, kun presidentit delegaatioineen istuutuivat pitkälle pöydälle vastakkain Presidentinlinnan Keltaiseen saliin. Keskustelut alkoivat noin kaksi tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. – Viime käynnistä onkin vasta vuosi. Annamme kovasti arvoa sille, että kiireiseltä aikataulultanne tänne Helsinkiin ennätätte, presidentti Niinistö totesi toisella puolella pöytää istuvalle Putinille. Niinistö totesi myös seuranneensa tarkasti Putinin ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin taannoista vierailua. Niinistö kuvaili Macronin ja Putinin vierailua onnistuneeksi. – Tänä päivänä tarvitsemme onnistuneita vierailuja, sanoi Niinistö. Omassa tervehdyksessään Putin kiitti Niinistöä kutsusta ja totesi, että Venäjän ja Suomen suhteet ovat "jatkuvasti kehittyneet myönteisesti". – Kaikista asioista voimme keskustella, mitkä kiinnostavat molempia osapuolia, Putin sanoi tulkin välityksellä. Tervehdysten jälkeen media poistettiin huoneesta. "Lentävä Kreml" laskeutui 16.20 Tasavallan presidentin ilmoittaman alkuperäisen aikataulun mukaan Putinin oli alun perin määrä saapua Suomeen työvierailulle noin kello 14.30, mutta Venäjän federaation presidenttiä kuljettanut, "Lentävänä Kremlinä" tunnettu Iljushin IL-96 -kone laskeutui Helsinki-Vantaan lentoasemalle noin kello 16.20. Putin on tunnettu siitä, että hän antaa odottaa itseään. Putinin saapumista ovat aiemmin joutuneet vartoilemaan muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkel ja paavi Franciscus . Helsinki-Vantaan lentoasemalla Putin asteli lentokentän punaiselle matolle kello 16.30. Tiukat turvatoimet Presidenttien tapaamisen vuoksi liikkumista ja liikennettä on rajoitettu paljon Helsingin keskustassa. Muun muassa Kauppatori on suljettu kokonaan, ja turvallisuustoimet ovat tiukat. Suomenlinnaan ei pääse ollenkaan tapaamisen aikana. Presidentinlinnan vieressä sijaitsevan korkeimman oikeuden rakennuksen katolla oli iltapäivällä muun muassa tarkka-ampujia. Viralliset keskustelut Presidentinlinnassa Tällä hetkellä Venäjän ja Suomen välillä ei ole polttavia ongelmia, joten Putinin ja Niinistön keskustelujen aihekirjo voi olla laaja. Putin ja Niinistö ovat muutenkin tavanneet säännöllisesti, edellisen kerran huhtikuussa. Putin puolestaan vieraili viimeksi Helsingissä heinäkuussa 2018, kun hän ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pitivät kahdenvälisen tapaamisen. Tasavallan presidentin kanslian mukaan keskiviikkona pidettävän keskustelun puheenaiheina ovat "alueelliset ja kansainväliset kysymykset". Viesti on pitkälti samankaltainen myös venäläisten leirissä: Putinin avustaja Juri Ushakov kertoi aiemmin uutistoimisto Ria Novostille, että tapaamisen aiheina ovat vuorovaikutus arktisella alueella, Itämeren lentoturvallisuuden parantaminen sekä alueelliset ja kansainväliset asiat. Putin nosti saman esiin myös alkutervehdyksessään. Keskusteluissa voi nousta esiin myös Ukraina ja Venäjän miehitys Krimillä. Teema voi tulla puheeksi esimerkiksi sen takia, että Niinistö tapaa syyskuussa Ukrainan uuden presidentin Volodymyr Zelenskyin . Niinistö on aiemmin todennut, että keskustelut presidentti Putinin kanssa ovat suorat eikä kiellettyjä aiheita ole. Muita julkisuudessa spekuloituja kaksikon puheenaiheita ovat Venäjällä olleet laajat mielenosoitukset ja Arkangelissa sattunut salamyhkäinen räjähdysonnettomuus. Kaksi jälkimmäistä teemaa nousi esiin Putinin ja Ranskan presidentti Macronin tapaamisessa aiemmin tällä viikolla. Tiedotustilaisuuden kautta Suomenlinnaan Niinistö ja Putin astuvat lehdistön eteen keskustelujen jälkeen ja pitävät tiedotustilaisuuden. Alkuperäisen tiedon perusteella sekä Suomen että Venäjän median edustajille annetaan molemmilla mahdollisuus esittää kaksi kysymystä. Aikataulun viivästyminen voi kuitenkin muuttaa suunnitelmia. Tilaisuuden jälkeen kaksikko jatkaa matkaa Suomenlinnaan Kauppatorin kautta. Suomenlinnaan matka taittuu presidentillisellä Kultaranta VIII -jahdilla, ja perillä presidentit syövät illallisen kahdestaan, todennäköisesti pelkät tulkit mukanaan. Putinin on määrä poistua Suomesta illalla. Juttua päivitetty 21.8.2019 kello 18.03 kauttaaltaan.