Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Miksi et kuule, vaikka lapsesi huutaa?

Siitä ei ole kovin kauan, kun tuleva sukupolvi oli omaa tärkeämpi. Sodanjälkeisen Suomen pellonraivaaja tiesi, ettei hän ehtisi kovin pitkään korjaamaan satoa. Hän repi voimansa siitä, että lapsilla ja lapsenlapsilla olisi tuskaisen työn ansiosta parempi elämä. Aina se ei onnistunut. Lapsilla ei ollut välttämättä helppoa, eikä yhtään enempää vapautta valita kuin edelliselläkään sukupolvella. Mutta parempaa maailmaa yritettiin rakentaa täydestä sydämestä ja niillä keinoilla, joita oli käytettävissä. Mitä tapahtui? Ilmastokatastrofin kynnyksellä on tietoa, suoria sanoja ja silkkaa faktaa. On keinoja, on valinnan ja vaikuttamisen mahdollisuuksia, mutta muutosta ei vain näy. Lapsille ja lastenlapsille halutaan yhä antaa paljon ja parasta. Vanhempina ja isovanhempina emme tietenkään halua, että lapsi tai lapsenlapsi joutuu luopumaan jostakin. Antamisen ja luopumisen tärkeysjärjestys ja mittakaava ovat kuitenkin pahasti hukassa. Kun emme halua olla antamatta kaukomatkoja ja omistamisen ihanuutta, niin mitä oikeastaan annamme? Ekologisen romahduksen, ilmastokaaoksen ja sodan makeasta vedestä. Australia palaa. Hyönteiset hupenevat. Antarktis sulaa. Emme raivaa omia peltojamme siksi, että seuraavalla sukupolvella olisi helpompaa. Raivaamme niitä pelkästään itsellemme. Vuodenvaihteessa Suomessa julkistettiin psykologien ilmastorintaman vetoomus. Siinä yli 500 psykologia ja psykiatria vaatii aikuisia ottamaan vastuun ilmastokriisistä ja sen ratkaisemisesta. Vetoomus ja sen pohjalla olevat ammattilaisten näkemykset eivät ole saaneet lainkaan niin paljon julkisuutta kuin olisivat ansainneet. Monessa mielessä vetoomus osuu ilmastokriisin oleellisimpaan kipukohtaan. Psykologit huomauttavat, että aikuisten passiivisuus ilmastoasioissa saa osan lapsista kokemaan, että aikuiset eivät puolusta heidän tulevaisuuttaan. Jos ilmastoahdistuksen jättää noteeraamatta, se ei sillä katoa. Pahoinvointi vain muuttaa muotoaan. Johtopäätös: tee merkittäviä ilmastotekoja – jos et muuten, niin siksi, että lapsesi voisi henkisesti paremmin. On hyytävää ja käsittämätöntä, että vanhempia pitää kehottaa välittämään lapsistaan. Yhtä kylmää on, jos lapsettomalle pitää erikseen ehdottaa empatiaa. Vetoomus keskittyy henkisen ilmastotaakan nostamiseen pois lapsen hartioilta, mutta viesti pätee muuhunkin kuin psykologiaan. Lapset ja nuoret huutavat yhä voimakkaammin ilmastotoimia kouluissa, kaduilla ja sosiaalisessa mediassa. Heillä on henkeä, tietoa ja henkilökohtaisesta huolesta kumpuava motivaatio. Työkalut ovat silti sinulla, aikuinen. Sinä toimit yrityksen johdossa, kunnanvaltuustossa, eduskunnassa tai virastossa. Sinä olet yrittäjä, lobbari, insinööri, liiketalouskonsultti ja toimittaja. Sinä teet isoja päätöksiä, jotka vaikuttavat. Sinä määräät ruokakaupassa ja olet öljy-yhtiön asiakas. Sinä ratkaiset asumis- ja lomanviettotavat tai osallistumisen kulutusjuhlaan. Sinulla on äänioikeus, lapsella ei. Sinä olet myös vanhempi, kummi, aikuinen kaveri tai sukulainen. Vaikka et sitä yrittäisikään, niin sinä tarjoat mallin siitä, ajatellaanko Aasiassa tai Tyynellämerellä veden alle jääviä lapsia kanssaihmisinä. Sinä viestit, onko parempi pyrkiä ilmastorauhaan yhteisvastuulla vai ydinaseilla. Sinä olet se, jonka pitää joskus vastata aikuistuneen lapsesi kysymykseen: miksi et kuullut, vaikka minä huusin?