Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri Eurovaalitulos

USA:n verkon heiluttaminen lämmitti Ojamäkeä – kiekko jäi ottamatta talteen

Niko Ojamäen ensimmäinen aikuisten MM-kisamaali toi Leijonille tärkeän pisteen USA:ta vastaan. 23-vuotias porilaishyökkääjä tinttasi sydämensä kyllyydestä kiekon yläkulmaan ohi kuuden miljoonan taalan vuosipalkkaa nauttivan Cory Schneiderin . Toisen erän lopussa ylivoimalla syntynyt osuma jäi lopulta varsinaisen peliajan viimeiseksi. – Ei tainnut tulla kiekkoa talteen, luulen. Enemmän kyllä harmittaa, että hävittiin. Oli omat paikat tehdä tarvittavat maalit, mutta nyt ei pomppinut kiekko meille, Ojamäki summasi. Suomi sai otteluun kankean lähdön. Tapparan mies myönsi, että avauserä meni liikaa Yhdysvaltojen pelin katselemiseksi. – Vähän oli hidastempoisempi peli, mutta osaamme näköjään pelata näitäkin. Alku oli katselua, mutta oli tärkeää, ettemme lähteneet höntyilemään. Leijonat on ottanut monien yllätykseksi seitsemän pistettä kolmesta ensimmäisestä pelistä. Se on erinomainen suoritus, kun vastassa ovat olleet Kanada, Slovakia ja USA. – Hyvin olemme pärjänneet. Tärkeää on, ettemme anna missään vaiheessa periksi, emmekä katsele nimiä selässä. Menee hyvin, kun ei ihmettele liikaa. Leijonilla on edessä kaksi välipäivää ennen torstaina Tanska-ottelua. Takana ovat jo alkulohkon kovimmat vastustajat. Tanskan jälkeen Suomi kohtaa vielä Iso-Britannian, Ranskan ja Saksan. Ojamäki lupaa, ettei Leijonat ota jalkaa pois kaasulta ennalta heikompia maita vastaan. – Jäljellä oleviin peleihin täytyy olla melkeinpä vielä parempi asenne kuin tähän mennessä. Tärkeitä pisteitä on tarjolla. Katso videolta Kristian Kuuselan haastattelu