Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rajuilma lähestyy Satakuntaa: Myrsky alkaa merellä noin kello 18 aikoihin, maa-alueilla yön aikana – Sateet jäävät vähäisiksi

Suomea lähestyvä myrskyrintama saavuttaa Satakunnan rannikon keskiviikkona noin kello 18 aikoihin. – Keskituuli on Satakunnan merialueilla 22–25 metriä sekunnissa, puuskissa jopa yli 30 metriä sekunnissa, Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko kertoo. Satakunnan maa-alueille myrsky alkaa torstain vastaisen yön aikana. Myrskytuulesta puhutaan, kun tuulen keskinopeus on vähintään 21 metriä sekunnissa. Myrskytuulet jatkuvat vielä torstaina, mutta illaksi tuuli tyyntyy. – Torstaina iltapäivällä Satakunnassa on vielä voimakas tuuli, mutta illaksi, arviolta kello 18 alkaen korkeapaineen selänne työntyy alueelle ja tuuli heikkenee merkittävästi. Perjantain vastainen yö on tyyni, Alanko ennustaa. Sen sijaan sateet jäävät Satakunnassa vähäisiksi. Sadealue tuli Satakunnan ylle varhain keskiviikkoaamuna, mutta rankimman sateen alueet kulkivat maakunnan pohjoispuolelta. – Pohjois-Pohjanmaalla sademäärien ennustetaan olevan suuria, mutta sadealue kiertää Satakunnan. Jonkin verran Satakunnassakin sataa, mutta määrät jäävät verraten pieniksi. Alangon mukaan myrskystä voi aiheutua vahinkoa myös kotitalouksille. Tuuli saattaa irrottaa kattopeltejä ja viedä mukanaan irtonaisia tavaroita, kuten rakennustelineitä, jos tuulen suunta on otollinen. – Ilman muuta puita kaatuu ja sähkökatkoksia tulee. Nämä ovat harvinaisen kovia tuulia, ja tällaisia nopeuksia mitataan yleensä kerran vuodessa. – En ainakaan menisi rantalepikkoon tai metsään kävelemään. Sisätiloissa on aina turvallisempaa, hän neuvoo. Porin kaupunki pyrkii ehkäisemään myrskyn aiheuttamia tuhoja erilaisin toimin. Kiinteistöjen katot ja kattokaivot sekä pumppaamot ja automaattiset padotusventtiilit tarkastetaan etukäteen. Työmailla rakennustelineet tarkastetaan ja aitauksia ja irtotavaroita sidotaan ja suojataan kovan tuulen varalta. Sosiaalisessa mediassa kaupunki on kehottanut ihmisiä tarkistamaan veneidensä kiinnitykset. – Myös mahdollisiin metsätuhoihin ja puiden kaatumisiin on varauduttu, ja metsurityövoimaa kartoitettu valmiiksi. Riippuu siitä, kuinka pahasti myrsky Porin kohdalle osuu, mutta meillä on valmiudet lähteä toimimaan, infrayksikön päällikkö Markku Koppelomäki kertoo. Sähkökatkoksia on odotettavissa yön aikana kotitalouksiin ympäri Satakuntaa. Pori Energia Sähköverkkojen toimitusjohtaja Pekka Ohrankämmen kertoo, että myrskyyn on varauduttu riskiarvioinnein. Lisäksi yhtiö on päättänyt kaksinkertaistaa päivystyshenkilökunnan määrän keskiviikon ja torstain välisen yön ajaksi. – Porissa keskusta-alue ja lähiöt on hyvin pitkälle kaapeloitu, joten siellä ei ole odotettavissa sähkökatkoja. Riski katkoihin on rannikon ja maaseutuverkon alueella. Ohrankämmenen mukaan riski puiden kaatumiseen on tähän aikaan vuodesta suurempi, koska maanpinta on kostea ja puissa on vielä lehdet. Lehdet lisäävät puun tuulipinta-alaa, jolloin puut kaatuvat herkemmin. Paneliankosken Voiman toimitusjohtaja Kimmo Nurminen toteaa, että mahdollisten tuhojen määrää on hankala arvioida etukäteen. Yhtiö on kuitenkin varautunut myrskyyn muun muassa tehostamalla asiakaspalveluaan, jotta tieto katkospaikoista saadaan mahdollisimman nopeasti. – Alueemme on aika pitkulainen, ja ilmajohdot kulkevat pitkälti itä–länsisuunnassa, joten kova pohjoistuuli voi aiheuttaa tuhoa. Nurminen uskoo, että haasteita on luvassa enemmän meren rannalla Eurajoen suunnalla kuin sisämaassa. Useita tunteja kestävät sähkökatkot ovat hänen mukaansa epätodennäköisiä. Kotitalouksia Nurminen kehottaa vaihtamaan paristot taskulamppuihin ja huolehtimaan katkosten varalta ravintopuolesta. – Melko varmaa on, että katkoja tulee, hän sanoo. Uutista päivitetty kello 22.06: Korjattu sade-ennusteen mittayksikkö millilitrasta millimetriksi. Päivitetty 16.9. kello 8.44: Päivitetty tietoja keskiviikkoaamun sateista. Rankimman sateen alueet kulkivat Satakunnan pohjoispuolelta. Päivitetty 16.9. kello 11.40: Myrskyalue saavuttaa Satakunnan rannikon torstaina noin kello 18 aikoihin.