Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Jari Aarnion ja ex-jengipomo Keijo Vilhusen murhasyytteiden käsittely käynnistyi käräjillä – Molemmat saapuivat paikalle oikeuteen, kyseessä vuosikausia vanha palkkamurhatapaus

Jari Aarnion murhasyytteiden käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa. Tapauksessa on kyse turkkilaistaustaisen Volkan Ünsalin palkkamurhasta Helsingin Vuosaaressa syksyllä vuonna 2003. Aarnio toimi tuolloin Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikön päällikkönä. Aarnion kohdalla epäillään, että hän olisi tiennyt etukäteen palkkamurhasta, mutta hän ei tehnyt mitään estääkseen rikoksen toteutumisen. Lain mukaan Aarniolla olisi ollut velvollisuus poliisina estää tietoonsa tuleva rikos. Murhasta syytettynä on myös United Brotherhood -rikollisjärjestön entinen johtaja Keijo Vilhunen . Hänen epäillään osallistuneen murhaan yhtenä tekijänä. Molemmat epäillyt ovat kiistäneet rikokset kaikilta osin. Aarnio on sanonut, ettei hän olisi pystynyt estämään murhaa. Tänään käydään palkkamurhajutun valmisteluistunto, ja jutun pääkäsittely alkaa syyskuun 7. päivä. Aarnio on aiemmin tuomittu hovioikeudessa muun muassa törkeistä huumerikoksista kymmenen vuoden vankeuteen. Aarniolla on lisäksi kolmen vuoden tuomio rikoksista, jotka kytkeytyivät poliisin kanssa yhteistyötä tehneeseen seurantalaiteyhtiöön. Palkkamurhasta tuomittu jo neljä ihmistä Yli 16 vuotta sitten Volkan Ünsal murhattiin kostoksi, koska tämä oli kertonut poliisille Tukholman Arlandan lentokentällä vuonna 2002 tapahtuneesta rahakuljetusryöstöstä ja ottanut osan saaliista. Ruumista ei koskaan löydetty. Ünsalin murhasta on aiemmin tuomittu neljä miestä elinkautiseen vankeuteen. Palkkamurhasta annettiin vuonna 2005 kolme murhatuomiota ja neljäs tuomio murhaan yllyttämisestä murhan ruotsalaiselle tilaajalle. Apulaisvaltakunnansyyttäjä päätti nostaa kuluvan vuoden helmikuussa syytteet Aarniota ja Vilhusta vastaan uuden esitutkinnan perusteella. Esitutkina aloitettiin vuonna 2015 sen jälkeen, kun murhasta aiemmin tuomitut henkilöt kertoivat poliisille lisätietoja tapauksesta. Yksi neljästä murhasta aiemmin tuomitusta on Janne Raninen , joka pääsee vapaaksi ensi vuoden maaliskuussa yli 17 vuoden vankeuden jälkeen. Helsingin hovioikeus päätti asiasta helmikuussa. Hovioikeuden mukaan vapauttamista puolsivat keskimääräistä pidempi vankeusaika sekä se, että hakija oli opiskellut vankilassa ammattitutkinnon. Rikosseuraamuslaitos ei puoltanut Ranisen vapauttamista. Niin ikään murhasta tuomittu Raimo Andersson tapettiin keväällä 2018 hänen ollessaan lomalla vankilasta. Anderssonin murhasta tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen tunnettu kolmoismurhaaja Veli - Matti Huohvanainen .