Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Kurkistus hallitusneuvotteluiden sisäpiiriin: Varsinainen kestävyyslaji, jonka tuloksena on jotain suurta ja kestävää

En ole hetkeäkään katunut, että olen käyttänyt lähes kaiken valveillaoloaikani viimeisten viikkojen ajan ollakseni mukana jossakin suuressa. Hallitusneuvottelijoiden paikat ovat muuten todella kysyttyjä, vaikka itse neuvottelut ovat aina varsinainen kestävyyslaji. Pinnan on kestettävä jopa 10-14 tuntia päivässä, omien tavoitteiden on kannettava ja tulosta tultava. Neuvotteluhuoneen sisustus, valot ja jopa tuoksut piirtyvät muistiin. Yhä yksityiskohtia tulee mieleen vuodelta 2011, jolloin pääsin opettelemaan kokeneen Erkki Tuomiojan rinnalle ja neuvottelemaan ulko-ja turvallisuuspolitiikan kirjaukset. Tällä kertaa sain vetovastuulleni kahdeksasta ilmiöstä yhden eli puheenjohtajuuden ”oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi” -ryhmässä. Laajan kokonaisuuden ja kahden alapöydän lisäksi työtä haastoi uudenlainen työskentelytapa, ilmiöpohjaisuus. Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) haastoi poliittiset vaihtoehdottomuudet ja pyysi pohtimaan keinoja yhteiskunnan uudistamiseen ja sen korjaamiseen, mikä on rikki. Kahdeksassa ilmiöpöydässä ja niiden alapöydissä asetettiin tavoitteet ja keinot muutokselle. Hyvinvointivaltion korjaussarja laadittiin kansalaisten tahdon ja puolueiden ideologioiden pohjalta. Kokeneet poliitikot eivät enää muuttaneetkaan maailmaa vain raharaami edellä. Vastuuttomuudesta ei ollut kyse, vaan vastuullisuudesta kartoittaa parhaimmat keinot ilman, että valtiovarainministeriön tiukat länget olisivat asettaneet toivolle ja unelmille nopean lopun neuvottelujen alkutaipaleella. Aikaisemmat hallitustunnustelijat ovat pyörineet valtion velan lyhentämisen, väestön ikääntymisestä seuraavan kestävyysvajeen, leikkausten ja säästöjen ympärillä. Niin myötä- kuin vastamäessä ainoa vastaus on yleensä ollut leikkaaminen. Viime vuosina leikkauksista on tullut poliittisessa kielessä ”uudistuksia”, hyvinvointivaltion heikentämisestä ”hyvinvointivaltion pelastamista”. Hyvinvoinnista säästämistä on selitetty vuosia kestävyysvajeen selättämisellä. Toimittajilla oli vaikeuksia uskoa korviaan, kun tuleva pääministeri Rinne ilmoitti, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Säätytalolla ei leikata. Suomi oli seota. Hallitustunnustelija Rinne aukaisi neuvottelijoiden silmät: tasa-arvo, työllisyys, pienemmät tuloerot, korkea hyvinvoinnin taso, osallisuuden vahvistaminen, koulutus ja riittävä turva voivat lisätä taloudellista, sosiaalista ja ekologista kasvua enemmän kuin aikaisemmin on tunnustettu. Nyt tulevan hallituksen päätavoite on eriarvoisuuden torjunta. Vaikka raharaamit sitten tuotiin neuvottelupöytiin ja niihin suhtauduttiin yhtä huolella kuin ennenkin, silti tulos on vaikuttava. Säätytalolla löydettiin yhteinen luottamus uudistaa yhteiskuntaa ja korjata hyvinvointilovia tinkimättä uskottavasta talouspolitiikasta. Uusi hallitusohjelmaluonnos ei jätä ihmisten auttamista vain kansalaisjärjestöjen vastuulle. Yhteiskunnan hyväosaisia vaaditaan nyt vastuunkantoon myös köyhempien ja sairaampien puolesta, jotta empatia- ja solidaarisuuskuilua saadaan kaventumaan. Jo yli 80 prosenttia kansalaisista kokee, että eriarvoistuminen uhkaa suomalaista yhteiskuntaa. Suomen kestävyys- ja menestystarina on ennenkin perustunut yhteistyöhön ja -toimiin elintason nostamiseksi ja köyhtymisen vähentämiseksi. Tulevat hallituspuolueet haluavat saada aikaan aivan yhtä suurta ja kestävää.