Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Pomarkun jätevesivääntö kallistumassa uuden siirtoviemärin puolelle

Jo pari vuotta tunteita kuumentanut jätevesiratkaisu on lopulta syntymässä Pomarkussa. Esillä on ollut siirtoviemärin rakentaminen Noormarkun kautta Poriin, oman vanhan jätevedenpuhdistamon saneeraus tai uuden laitoksen rakentaminen Pomarkkuun. Pomarkun kunnan vuoden 2020 talousarvion valmistuminenkin venyi tammikuulle, kun joulukuun viimeisissä kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokouksissa jätevesi-investoinnista ei päästy yksimielisyyteen. Aiheesta järjestettiin valtuustolle iltakoulu, jotta päätöksen tekemiseen olisi riittävä tietopohja. Kunnanhallitus päätyi tiistaina esittämään kunnanvaltuustolle, että jätevesiasiassa päädytään siirtoviemärin ja yhdysvesijohdon rakentamiseen Poriin. Kunnanhallitus edellyttää myös, että jätevesiverkostoa ryhdytään korjaamaan välittömästi, jotta vuoto- ja hulevesien määrät saadaan kohtuulliselle tasolle. Valtuusto antaa asiassa lopullisen päätöksensä 30. tammikuuta, ja samalla valmistuu kunnan kuluvan vuoden talousarvio myös investointien osalta.