Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kolmen ruton välissä

Läheisten menettäminen ei ole koskaan ollut helppoa, ei silloinkaan kun epidemiat seurasivat toistaan. Suuren virolaisen kirjailijan Jaan Krossin pääteos Uppiniskaisuuden kronikka (Kolme katku vahel) kertoo tarinan Balthasar Russowin elämästä 1500-luvun ruttojen piinaamassa Tallinnassa. Hän menetti kaikki rakkaansa ja menehtyi viimeksi itse. Tietenkin pelkäämme nytkin läheistemme ja itsemme puolesta. Ei katastrofin kokoluokka sitä muuksi muuta. Emme ole silti lähelläkään menneitä katastrofeja. Siitä huolimatta koko maailma on sekaisin. Selityksiä voi etsiä viruksen luonteesta, matkailusta ja globalisaatiosta, keskinäisten riippuvuuksien verkostosta. Maailma on muuttunut pikavauhtia, mutta on taustalla muutakin. Keskiajan ihminen saattoi turvata vain Jumalaan. Iranin papistokin kokeili avuksi ensin Allahia. Rutto ei erotellut hurskaita syntisistä, mutta oli sentään toivo ikuisesta elämästä. Jumalan tilanne on tullut jotain muuta, vähän uskon kaltaista: Järjestelmä pitää meistä huolta tässä elämässä. Niinpä valtiot sulkevat rajoja, rakentavat kenttäsairaaloita ja lisäävät kuumeisesti tehohoitopaikkoja. Sellaisesta eivät Balthasar Russowin aikalaiset voineet uneksiakaan. Valtiot pyrkivät lunastamaan olemassaolonsa oikeutuksen ja turvaamaan kansalaistensa elämän, jopa Kiina, joka johtanee tehopistepörssiä. Samalla tehokkuudella se on pistänyt miljoona uiguuria leirille ja siivoaa kriitikot somesta. Demokratiaa tähän operaatioon ei välttämättä tarvita. Suomi löysi nopeasti sisäisen minänsä ja siirtyi talvisotamoodiin: Kaveria ei jätetä. Se ei tosin ole toteutunut edes sotekriisien riivaamana rauhan aikana. Moni meistä tietää lähipiiristään karuja kertomuksia kotihoidon todellisuudesta. Heitteillejättö kai niitä parhaiten kuvaa. Mutta pidetään siis ikäihmisistä ja vanhuksista huolta. Moni ikäihmisistä tosin elää jo nyt valtion takaamalla jatkoajalla, jonka Kela maksaa. Me kaikki sen kustannamme, mutta ilman tehokasta ja toimivaa järjestelmää mikään ei takaisi, että tulevan koronavirusrokotteen saa ihan jokainen. Sen lähemmäs ikuista elämää ei toistaiseksi pääse. Valtio on luonut illuusion siitä, että olemme turvassa, vaikka se ei olisi kirjaimellisesti totta. Kriisien keskellä priorisoidaan, tehohoito ei koske kaikkia. Virus koettelee järjestelmää enemmän kuin ihmiskuntaa. Siksi olemme kriisissä. Jotkut ehkä haluaisivat jäädä poteroihinsa, kun tämä on ohi, mutta pandemiat ei pysähdy rajoille jatkossakaan. Ja viime kädessä olemme luonnon armoilla, kolme katku vahel, kolmen ruton välissä. Kirjoittaja on SK:n entinen kulttuuritoimituksen esimies