Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Petri Lahtisen ja Hannu Korkeaojan vuosien piina päättyi, kun rikossyyte kaatui käräjillä: ”Asia ehti olla päivittäin mielessä 3,5 vuotta”

Puhelimen päässä vastaa kaksi helpottunutta kunnallispoliitikkoa ja yrittäjää. Vuosia miehien mieliä varjostanut rikosepäily on vihdoin todettu aiheettomaksi. – Meidän mielestämme käräjäoikeuden ratkaisu oli syytteiden kaatamisen osalta hyvin perusteltu ja oikeus toteutui, Petri Lahtinen (s. 1967) summaa. Porissa kaupunginvaltuutettuna ja muun muassa kaupunkiomisteisen Pori Energia Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimiva Lahtinen (kok.) on juuri saanut tiedon Satakunnan käräjäoikeuden päätöksestä hylätä Lahtiselle ja Hannu Korkeojalle (kesk.) luettu syyte rekisterimerkintärikoksesta. – Tässä päättyi nyt pidempi piina, Hannu Korkeaoja sanoo vakavana. Korkeaoja (s. 1964) istui Ulvilan kaupunginvaltuustossa vuosina 2013–2017. Korkeaoja kertoo, että rikosepäily tuli kaksikon tietoon vuonna 2016. – Asia ehti olla päivittäin mielessä 3,5vuotta. Jutun käsittely ehti siirtyä monta kertaa, Korkeaoja huokaa. Rikosvyyhti liittyi LVI-alan yrityksen konkurssiin Kunnallispoliitikkokaksikon käräjillä kaatuneet rikossyytteet liittyivät porilaisen jo konkurssiin asetetun Mestari-Putki Oy:n toimintaan. Samassa kokonaisuudessa käräjäoikeus tuomitsi kaksi yhtiön omistajaa ja johtajaa 10 kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. 44-vuotiaat miehet syyllistyivät törkeään kirjanpitorikokseen, törkeään veropetokseen ja velallisen epärehellisyyteen. Lahtista ja Korkeaojaa ei edes epäilty näistä rikoksista, vaan pelkästään rekisterimerkintärikoksesta. Syytteet rekisterimerkintärikoksesta kaatuivat myös törkeämmistä talousrikoksista tuomitun kaksikon osalta. Yhtiön tasaosuuksin omistanut mieskaksikko myönsi syytteet oikeiksi. Heidät määrättiin yhteisvastuullisesti maksamaan korvauksia Mestari-Putki Oy:n velkojille ja verohallinnolle. Suurimmaksi potiksi nousi verottajan osuus, joka on yli 48 000 euroa. 44-vuotiaiden yrittäjien vankeusrangaistusten koeaika päättyy lokakuussa 2021. Tuomio ei ole lainvoimainen.