Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Traaginen lento-onnettomuus synnytti Uumajassa suuren surun – murheen keskellä yhteisö näytti voimansa ja sen, kuinka toinen toistaan tuetaan

Uumajaa ja koko Ruotsia kohtasi sunnuntaina 14. heinäkuuta suuri suru. Uumajan lentokentältä kello 14.33 Suomen aikaan noussut GippsAero GA8 Airvan -mallin pienkone ehti olla ilmassa vain noin puoli tuntia, kun se lähti vielä tuntemattomasta syystä spiraalimaiseen syöksyyn. Kone tippui Uumajanjoessa olevalle Storsandskär-saarelle. Kaikki koneen kahdeksan laskuvarjohyppääjää ja lentäjä kuolivat. Kyseessä oli Ruotsin koko ilmailuhistorian seitsemänneksi pahin lento-onnettomuus ja siviili-ilmailun viidenneksi. Tätä enemmän kuolonuhreja vaatinut onnettomuus sattui viimeksi vuonna 1989, kun 16 ihmistä kuoli lentokone-onnettomuudessa Oskarshamnissa. Välittömästi onnettomuuden jälkeen alkoivat arvailut ja selvitykset, miksi kone tippui. Silminnäkijähavaintojen mukaan koneen toinen siipi olisi irronnut koneesta jo ilmassa. Aluksi Ruotsin onnettomuustutkintakeskus kertoi, ettei siipi ollut irronnut. Maanantaina he pyörsivät puheensa ja vahvistivat, että koneesta irtosi kappaleita jo ilmassa. Mediassa tutkittiin myös konemallin aiempia onnettomuuksia ja mahdollista siipien kiinnityskohdan väsymistä. ”Nyt on tärkeintä pitää huolta toinen toisistamme” Nämä olivat kuitenkin täysin toissijaisia pohdintoja. Merkityksellistä tässä vaiheessa oli vain se, että yhdeksän ihmistä oli kuollut. Ihmisiä – erityisesti uhrien läheisiä – kohtasi valtava suru. Tämän tiivisti muutamaan virkkeeseen yhdeksän ystäväänsä ja tuttuaan onnettomuudessa menettänyt Uumajan laskuvarjohyppykerhon hyppytoiminnan päällikkö Johan Hellström . – En halua spekuloida, mitä tapahtui. Jonain päivänä saamme selville, mikä meni pieleen. Nyt on tärkeintä pitää huolta toinen toisistamme, Hellström sanoi tiistaina kerhon rakennuksessa Uumajan lentokentän vieressä. Onnettomuuden valtavasta vaikutuksesta kertoi paljon se, että lähes kaikki, joiden kanssa keskustelin, kertoivat saman asian: jokainen uumajalainen tuntee todennäköisesti jonkun, joka tunsi jonkun lento-onnettomuudessa kuolleen. Tapaus kosketti syvästi koko Uumajaa. Ihmiset kuvasivat tapahtumaa lähes poikkeuksetta samalla tavalla: iso tragedia. Halauksia, kyyneliä ja keskustelua Tässä tilanteessa suuren surun keskellä Uumajan alueen yhteisö näytti voimansa. Heti koneen pudottua paikalle saapui useita vapaaehtoisia veneillään auttamaan pelastustöissä. Ålidhemskyrkaan avattiin kriisipiste, jonne kuka tahansa sai tulla vapaasti suremaan: puhumaan, hiljentymään, olemaan yhdessä, sytyttämään kynttilöitä. Maanantai-iltana noin 500 uumajalaista ja lähiseudun asukasta saapui Uumajan kaupungin kirkossa järjestettyyn muistotilaisuuteen. Kirkon pihalla hieman koleassa kesäillassa ihmiset halasivat toisiaan, itkivät ja keskustelivat. Itse tilaisuudessa, täydessä kirkossa ei sanoja paljon tarvittu. Kaunis pianomusiikki soi, ihmiset hiljentyivät, sytyttivät kynttilöitä läheistensä muistolle, halasivat toinen toisiaan ja olivat surussa yhdessä. Mediakin kunniotti ihmisten surua: kuvia otettiin hillitysti kirkkoalueen reunalta, eikä ihmisiltä kyselty tuntoja. Kun ihmiset kävelivät ulos kirkosta tilaisuuden päätyttyä, oli aistittavissa, että toipuminen voi alkaa, vaikka se veisikin pitkään. Päivä kerrallaan Kriisikonsultti Mikael Åström kertoi aiemmin päivällä, että surusta toipuminen vie aikaa – ehkä jopa koko loppuelämän. Se kuitenkin muuttuu ajan myötä. Uumajan kirkkoherran sijaisen Ingrid Holmström Pavvalin mukaan surutyö on tehtävä, vaikka se on kova työ. – Alussa voi sanoa itselleen, että se riittää, jos selviän tästä päivästä. Huomenna illalla voi sanoa itselleen sängyssä, että selvisin tästä päivästä. Ja sitten päivä kerrallaan. Laskuvarjohyppykerhon Johan Hellström tiivisti myös surun olemuksen kerhotalon toimistossa. – Suru ei lopu koskaan, mutta opin elämään sen kanssa, hän sanoi.