Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Suomen hylätyn MM-kultamaalin tehnyt Petra Nieminen: ”Sellainen olo, että meidät ryöstettiin”

Sitä tuntui pahalta katsoa. Naisleijonat itkivät jäällä, kun muutaman metrin päässä Yhdysvaltojen joukkue ilakoi maailmanmestaruutta. Suomikin ehti juhlia, pienen hetken. Petra Nieminen iski kiekon jatkoajalla maaliin ja riemu repesi Espoon loppuunmyydyssä Metro-areenassa. Kypärät ja mailat lentelivät, kun Naisleijonat kerääntyi yhdeksi kasaksi. Riemu kuitenkin loppui lyhyeen, kun Niemisen maali päätettiin tarkastaa videolta ja piinallisen pitkän tarkistuksen jälkeen se hylättiin maalivahdin häirinnän takia. Tilanteessa USA:n maalivahti Alex Rigsby oli syöksynyt ulos maalivahdin alueeltaan, ja Suomen pelaaja osui häneen. – Vähän sellainen olo on, että meidät ryöstettiin, Nieminen sanoi silmät kosteina, hopeamitali kaulassa. – Aika pettynyt olo tällä hetkellä, mutta uskon, että ajan kanssa tämä kirkastuu. Niemisen mielestä tuomio oli väärä. – Minun mielestäni maalivahti tuli pois maalivahdin alueelta ja on yhtä lailla pelaaja silloin. Näköjään tuomarit näkivät toisella tavalla, hän sanoi. – Mielestäni siinä ei ollut maalivahdin häirintää. Yhdysvallat otti MM-kullan lopulta voittolaukauksilla 2-1. Suomen viidestä laukojasta vain Minnamari Tuominen onnistui.