Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

21 paikkaa ja vain 1 hoitaja, miksi tämä on edelleen mahdollista? Uutiset hoivakoti Kissanpäivistä ovat surullista luettavaa

Ystävänpäivänä Pohjanmaalta kantautui hälyttäviä uutisia. Seinäjoen kaupunki otti vastuulleen SJ-Group Oy:n omistaman hoivakoti Kissanpäivien toiminnan (Yle 14.2 ). Uutisten perusteella lähes kaikki 21-paikkaisessa hoivakodissa oli mennyt pieleen. Törnävän sairaalan alueella toimivassa hoivakodissa on kaksi osastoa, joista toinen on tarkoitettu vanhusten tehostettuun palveluasumiseen. Toiseen on sijoitettu ikääntyviä ja toimintarajoitteisia päihdeongelmaisia. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (avi) tarkastuksessa kävi kuitenkin ilmi, että vain yksi asukkaista täytti tehostetun asumisen kriteerit. Muut olivat pääasiassa päihdekuntoutujia. Työpaikkana Kissanpäivät ei liene niitä keveimpiä. Voisi siis kuvitella, että se näkyisi henkilökunnan määrässä. Avin ylitarkastaja Päivi Ahvenus kuitenkin kertoo, kuinka Kissapäivissä oli työvuorossa pääasiassa yksi ihminen kerrallaan. ( Yle 14.2 .) Niinpä hoivakodista oli tullut paljon väkivaltailmoituksia. Hoitajia oli raavittu, lyöty ja potkittu. Tarkastuksen jälkeen hoitajamäärää oli lisätty, mutta ei tarpeeksi. Lääkkeitä hoivakodissa käsiteltiin leväperäisesti. Kaapit eivät olleet lukossa ja lääkkeitä oli lainattu toisille asiakkaille. Lääkkeitä oli hävitetty työntämällä ne limsapulloon. Seinäjoki on ostanut SJ-Groupilta palveluita vuodesta 2015. Tarkastuksia kaupunki teki hoivakotiin 2017 ja 2019. Seinäjoen lisäksi hoivakodilta ovat ostaneet palveluita muun muassa Helsinki ja Kangasala. Moni ihmettelee, miksi Kissanpäivien toiminta sai jatkua näin pitkään. Ahvenuskin sanoo suoraan, että omistaja ei tunnistanut hoivakodin ongelmia tai vähätteli niitä ( Yle 14.2. ) Kohu vanhusten hoidon luokattomasta tilasta alkoi Esperi Caren Hoivakoti Ulrikasta Kristiinankaupungista runsas vuosi sitten. Kissanpäivien kaltaisia uutisia ei enää pitäisi joutua julkaisemaan. Mihin ihmeen mustaan aukkoon hoitajien ja omaisten hätäviestit katoavat? Eikö tammikuusta 2019 ole opittu mitään? Uutiskommenteissa irvaillaankin, että Kissanpäivissä taisi kissanpäivät olla vain omistajalla. Nähtäväksi jää, kuinka pitkään.