Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Amirkhani palasi voittajaksi UFC-häkissä ja tähyää ensimmäisenä suomalaisena mestaruusotteluun

Makwan Amirkhani palasi kahdeksan kuukauden ottelutauolta voittajaksi vapaaottelun UFC-kehässä. Amirkhani kukisti sunnuntaina aamuyöllä skotlantilaisen Danny Henryn jo ensimmäisessä erässä, UFC kertoi nettisivuillaan. Amirkhani otteli edellisen kerran marraskuun alussa New Yorkissa, jossa hävisi teknisellä tyrmäyksellä Yhdysvaltain Shane Burgosille kolmannessa erässä. Abu Dhabissa hän ylsi nopeasti voittajaksi, sillä hän lopetti höyhensarjan ottelun ajassa 3.15 anakonda-kuristusotteella. – Uskomatonta. Olo on kuin uudestisyntyneellä, Amirkhani sanoi UFC:n sivuilla julkaistussa haastattelussa. Terävästi otellut turkulainen ylsi vapaaottelu-uransa 16. voittoon. Tappioita hänellä on neljä. UFC:ssä voitto oli kuudes. Sunnuntaina Amirkhani halusi lopettaa ottelun lyhyeen ja onnistui. Voiton juhlistamiseen ei silti jäänyt aikaa, sillä Amirkhani kertoi kaipaavansa nopeasti takaisin harjoitussalille. –  Tavoittelen pääsyä mestaruusotteluun, 31-vuotias ottelija vahvisti. Amirkhani kertoi alkukesällä olleensa ottelun järjestämisen suhteen aktiivinen ja pyysi UFC:lta mahdollisuutta otella. Ottelu toteutui Arabiemiraattien "tappelusaarella", jossa ottelijoilla oli tarkat säännöt. –  Olimme koko ajan hotellilla. Meistä pidettiin hyvää huolta, joten kokemus oli hyvä, Amirkhani sanoi. Juttua muokattu sunnuntaina 12.7. kello 18.33. Korjattu, että kyseessä oli Amirkhanin 16. voitto vapaaottelussa, ei UFC:ssä. UFC:ssä voitto oli kuudes.