Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Porin viikonlopun öisessä väkivallanteossa on kyse tapon yrityksistä

Lounais-Suomen poliisilaitos tiedotti sunnuntaina tutkivansa Itä-Porissa tapahtunutta väkivallantekoa. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hanna Lindblad vahvistaa, että poliisi epäilee tapauksessa kahta tapon yritystä. Epäillyt rikokset tapahtuivat Sampolassa kerrostalossa lauantaina noin kello 23 aikaan. – Epäilty on puukottanut kahta henkilöä, Lindblad tiivistää tapahtumat. Poliisi otti epäillyn kiinni tekopaikalla ja hän on tällä hetkellä pidätettynä. Lindbladin mukaan epäiltyä tullaan hakemaan vangittavaksi myöhemmin tällä viikolla. Tässä vaiheessa tutkintaa poliisi ei pysty kertomaan vielä tarkempia tietoja. Tapaus herätti keskustelua viikonloppuna myös Facebookin Porin puskaradio -ryhmässä, jossa muun muassa kiinnitettiin huomiota hälytysajoneuvojen runsaaseen määrään. – On siellä ollut useita yksiköitä, mutta en osaa sanoa tarkkaa määrää, Lindblad toteaa.