Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Leijonat oli saksalaisen huippulaadun rinnalla kuin jalkoihin jäävä Ford Ka – karkaavatko maailman kärkimiehet sittenkin suomalaisilta?

Saksan Leon Draisaitl on kotoisin Kölnistä. Samassa kaupungissa on Fordin tehdas ja Euroopan päämaja. Tiistaina Kosicessa Draisaitl muistutti kaukalossa enemmän saksalaista premium-merkkiä kuin kotikaupunkinsa keskiluokkaista menopeliä. Jääkiekkoilijat muistuttavat siinä mielessä autoja, että huippuyksilöt hivelevät silmää. Meno näyttää vaivattomalta, usein se on myös tehokasta. Huippuyksilön vaivattomuus voi olla esimerkiksi tällaista: Hyvällä pelinluvalla irtokiekon haisto, nopea syöttö yhdellä kosketuksella avopaikkaan ja maali. Tai kiekko keskikaistaa pitkin ylös, syöttö laitaan, oma maila pelattavissa, syöttö takaisin lapaan ja napakalla kudilla maali. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta ah, niin helppoa, nopeaa ja tehokasta. Samaan aikaan Suomi junnasi 41 laukauksella kaksi maalia. Joukkue oli suuren supertähden Draisaitln (2+1) rinnalla kuin 1,2 litran luotettava, mutta jalkoihin jäävä Ford Ka. Varoittava esimerkki Tappio Saksalle tarkoitti Leijonille myös alkulohkon ykkössijan menettämistä. Alkulohkon voitolla ei sinänsä tee mitään varsinkaan, kun se ei anna helppoa vastustajaa. Ykkössijalla Suomi olisi kohdannut puolivälierässä Sveitsin. Saman maan, jolle Leijonat taipui viime vuoden puolivälierässä. Myös Sveitsillä on Slovakian-kisoissa enemmän premium-kiekkoilijoita kuin Suomella. Nyt Suomelle jäi alkulohkon kakkossija. Vastaan tulee niin sanottu iso kiekkomaa, jossa joukkue on täytetty NHL-tähdillä. Juuri siinä Saksan sekä Edmontonin Draisaitln ja esimerkiksi Coloradon maalivahdin Philipp Grubauerin kohtaaminen toimi varoittavana esimerkkinä. Riittääkö tiiviin ja luotettavan, mutta alitehoisen leijonalauman potku maailman aivan ehdotonta huippuosaamista vastaan? Kilpailuetu syöty Leijonienpitkä leiritys hyvin kasassa pysyneellä miehistöllä toi kilpailuedun, jonka se myös käytti turnauksen alussa. Suomi oli valmis henkisesti ja pelitavallisesti, kun viime hetken NHL-vahvistuksia saaneet kilpailijoilla alku meni vielä valmistautumiseen. Nyt vastustajat ovat olleet pari viikkoa yhdessä ja saaneet alle seitsemän peliä. Leijonien kilpailuetu alkaa olla syöty, vahvuudet ja heikkoudet on saatu selville. Tiistaina Leijonat saattoi tosin hävitä jopa valmistautumisessa. Panokseltaan varsin kosmeettisessa ottelussa Suomen peli oli raiteillaan vain avauserässä. Jos valmistautuminen menee tasan, materiaalin merkitys kasvaa. Siinä vertailussa Leijonat ei pärjää muita huippujoukkueita vastaan. Päävalmentaja Jukka Jalonen totesi, ettei Suomi keskity muiden pelaajiin, vaan siihen, että omista saataisiin maksimaalisesti irti. Riittääkö sekään? Kerrasta poikki -asetelma on toki altavastaajan etu, mutta jonkinlainen yllättävä viritys Jaloselta ja kumppaneilta tarvitaan. Samalla voi toivoa viime pelit ilman maaleja pelanneen Kaapo Kakon nousemista taas uudelle tasolle, jo nyt sinne supertähtien rinnalle. Eikä siitäkään haittaa ole, jos vastustajat vilkaisevat ennen peliä suomalaisten Ford Ka:ta hieman ylimielisesti. Leon Draisaitl antoi Leijonille oppitunnin maailman huipulta. Oliwer Kaski yritti pysyä Edmontonissa 105 tehopistettä tehneen saksalaisen kyydissä. Leijonien (Kevin Lankinen, Sakari Manninen, Harri Pesonen) ilmeessä alkaa näkyä kysymysmerkkejä. Kilpailuetu on syöty.