Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Antti Ruuskanen jättää Superliigan väliin – vaiva estää heittämästä täydellä teholla

Dohan MM-kisoihin valittu Antti Ruuskanen ei lähde tänä viikonloppuna Puolaan EM-joukkuekilpailun Superliigaan, vaikka hänet oli siihen jo nimetty. Ruuskasen sijaan matkaan lähtee Toni Kuusela , joka sijoittui viime viikonloppuna Kalevan kisoissa kolmanneksi. Ruuskasen managerin Juha Lindblomin mukaan Ruuskanen sai Lapinlahden GP-kilpailussa iskun tukijalkaansa, eikä se ehtinyt parantua Kalevan kisoihin mennessä. Lappeenrannassa keihäskarju kilpaili kantapää puudutettuna. – Loppukesää ja syksyä ajatellen tukijalan tilanne ei aiheuta huolta, Lindblom sanoo tiedotteessa. – Nyt vaiva estää täysivauhtiset ja -tehoiset heitot ja vaikuttaa heittotekniikkaan. Kunnollinen paraneminen vaatii pienen lepo- ja harjoitustauon. Ruuskasen paikkaa Superliigassa tarjottiin myös Suomen mestari Lassi Etelätalolle , mutta hän ei halunnut muuttaa kilpailusuunnitelmiaan. Dohan MM-kisat pidetään syys–lokakuun taitteessa.