Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Päätös tehty: Pesäkarhut mukana koronakaudella 2020

Naisten Superpesiksessä on odotettu sarjan suurseuran Pesäkarhujen päätöstä. Pelaavatko porilaiset koronakaudella 2020, vai eivät? Päätös on vihdoin tehty: Pesäkarhut on mukana kesän sarjoissa niin Super- kuin Ykköspesiksessä. Pesäkarhujen johtokunnan päätös oli lopulta varsin odotettu sen jälkeen, kun pelaajat ilmoittivat kyselyssä halunsa pelata ja valmiutensa sitoutumaan karanteeninomaisiin oloihin. – Huomioimme pelaajien, joukkueen sekä seuran taustajoukkojen ja talkoolaisten tahtotilan ja mahdollisuuden osallistua toimintaan valitsevassa tilanteessa, Pesäkarhujen puheenjohtaja Vesa Saine kertoo seuran tiedotteessa. – Ennen päätöksentekoa halusimme tutustua myös Olympiakomitean toimintaohjeisiin huippu-urheilijoille koronavirusepidemian aikana, sekä Aluehallintoviraston ohjeistukseen vastuullisen ottelutapahtuman järjestämiseksi. Pesäkarhut totesi, että se pystyy järjestämään joukkueiden toiminnan ja ottelutapahtumat ohjeistusten edellyttämillä tavoilla sekä kohtuullisilla lisäkustannuksilla. Myös koronaepidemian merkittävä hidastuminen ja muiden rajoitustoiminen purkaminen antoivat porilaisseuralle rohkaisua osallistumispäätökselle. – Rajoitukset ottelutapahtuman järjestämisessä sekä yleinen taloustilanne tekevät kaudesta taloudellisesti erittäin haastavan ja tulevaisuudesta vaikeasti ennustettavan, kun kauden keskeytyminen on hyvinkin mahdollista epidemiatilanteen edetessä, Saine muistuttaa tiedotteessa. Pesäkarhujen yleisökeskiarvo on ollut jo vuosia yli tuhat. Tämän hetken rajoitusten ja tietojen mukaan ottelutapahtumassa saa olla paikalla maksimissaan 500 ihmistä. Se on vähemmän kuin mitä Pesäkarhuilla on kausikortteja liikkeellä. Avin ohjeistusten mukaan katsojien turvaväli pitää olla 1–2 metriä. Porilaisseuran mittausten mukaan yhden metrin turvaväleillä pesäpallostadionille mahtuu noin 400 katsojaa. Ottelutapahtumiin, kausikortteihin sekä lipunmyyntiin liittyvistä järjestelyistä Pesäkarhut tiedottaa kesäkuun alussa. Naisten Superpesis alkaa 12. kesäkuuta. Pesäkarhujen päätös tarkoitti samalla sitä, että miesten Superpesiksen tavoin naisten pääsarjan kaikki joukkueet osallistuvat kauteen.