Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Nuori mies menehtyi Kankaanpään ulosajossa

Vuonna 1997 syntynyt mies menehtyi Kankaanpäässä tiistaina aamulla sattuneessa ulosajossa. Tapahtumapaikka on noin kilometrin verran tien 44 ja Kokintien risteyksestä Kankaanpään suuntaan olevan pikkutien alussa. Poliisi selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä. Asian tutkinta hoidetaan Kankaanpään poliisiasemalla. Ulosajon syystä ei ole tietoa, mutta onnettomuuden rajuudesta kertoo se, että auto oli kadonnut syvälle puiden sekaan, kauas ajoradasta. Poliisin mukaan kuolemansyyn tutkinnan ja omaisten suruajan kunnioittamisen vuoksi ei asiasta voida tällä hetkellä tiedottaa enempää.