Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Outo yhtälö: Palkat nousevat, mutta kunnat köyhtyvät

Ihmiset saivat vuonna 2017 palkkoja, eläkkeitä ja verollisia päivärahoja (työttömyys, sairaus) yhteensä 103 miljardia. Nämä tulot kasvoivat 1,8 miljardia edellisvuoteen 2016 verrattuna. Erityisesti syntyi työpaikkoja ja palkatkin nousivat hiukan ja sama kehitys on jatkunut vielä viime vuonna 2018. Edellinen hallitus on muistanut kehua itseään, aiheestakin ja toisaalta yleinen suhdanne oli hyvä hallituksesta riippumattakin. Kuntien verotettavat tulot kasvoivat runsaasti ja koko taloudessa on mennyt ihan hyvin tähän asti. Totuus on kuitenkin se, että kuntien todellisuudessa saamat verotulot laskivat 300 miljoonaa vuodesta 2016 vuoteen 2017, samanlainen kehitys on jatkunut myös vuonna 2018. Vanhanaikaisen yhteiskuntaopin mukaan, kun kunnan asukkaiden palkkatulot kasvavat, myös kunta saa tästä osansa ja sitten ne parantavat palveluitaan tai antavat uusia. Nykyään käy päinvastoin, mitä enemmän kunnan asukkaat tienaavat varsinkin palkkaa, sen vähemmän kunta saa. Erikoista. Esimerkiksi Pomarkussa vuodesta 2016 vuoteen 2017 ihmisten tulot kasvoivat 140 000 euroa ja verotulot laskivat 80 000 euroa. Toki kiinteistövero- ja yhteisöverotulot kasvoivat hieman. Samoin on käynyt useimmille muille kunnille. Palkkatyö katsotaan niin arvokkaaksi yhteiskunnalle, että palkkatulosta jokainen hallitus väristä riippumatta antaa yhä kasvavia verovähennyksiä. Se kannustaa (kuulemma) työntekoon ja onhan tietenkin ihmiselle itselleen työpaikka ja palkka mitä tärkein. Ainoa vain, että kunnat jäävät nuolemaan näppejään, vaikka olisi mikä nousukausi. Eivät sote-kulut ole ainoita uhkia kunnille, ja ne tulevat hitaasti. Itse verojärjestelmä on yhä epäreilumpi tulopuolella ja niin monimutkainen, ettei sitä ainakaan kuutosen matikalla ymmärrä yksikään valtiovarainministeri, saati kuntapäättäjä. Rafael Hellsten Pomarkun kunnanjohtajahakija Hämeenlinnasta