Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Heikentynyt talous pakotti yhdistyksen myymään Pappilanlammen palvelukeskuksen

Pappilanlammen palvelukeskus Ulvilassa on siirtymässä uudelle palveluntuottajalle. Torstaina palvelukeskuksen omistajan, Ulvilan Vanhustenhuoltoyhdistys ry:n ylimääräinen kokous hyväksyi yksimielisesti liiketoiminnan ja omaisuuden myynnin ehdollisena Hopeaharjun Palvelukoti Oy:lle. Ehdollisuus on voimassa niin kauan, kunnes uusi palveluntuottaja saa valmiiksi rakennustekniset muutokset ja tarvittavat toimintaluvat yritykselle, kerrotaan yhdistyksen tiedotteessa. Kaupan taustalla on yhdistyksen heikentynyt talous. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Hannu Lautamäen mukaan merkittävä notkahdus taloudessa tapahtui vuonna 2013 Porin perusturvan kilpailutuksen tuloksena. – Antinkartanon alueella olevaan yhdistyksen yksikköön ei perusturvan huonekriteerien vuoksi enää sijoitettu asukkaita. Lisäksi Pappilantien neljän rakennuksen seitsemän tehostetun palveluasumisen huonetta muutettiin kahden hengen huoneista yhden hengen huoneiksi. Näin ollen tehostetun palveluasumisen paikkaluku putosi yli puolella nykyiseen 15:een, joka kireässä kilpailutilanteessa on ehdottomasti liian vähän, Lautamäki kertaa. – Taloutta ovat merkittävästi rasittaneet lainanhoitokulut, jotka olemme hoitaneet viime vuosina pankin kanssa sovitulla tavalla. Vuoden 2018 tilinpäätös oli hyvä, mutta koko ajan toiminnan pienuus on luonut omat uhkatekijänsä tulevaisuuden suunnittelulle ja palvelun kehittämiselle. Kun vielä viime vuoden lopulla selvisi, että Porin perusturvan uusi tehostetun palveluasumisen hankintakausi tulee pudottamaan tuloja noin 30 000 euroa vuodessa ja lisäämään menoja, yhdistyksen hallitus päätti, että toiminnalle pitää hakea laajemmat taloudelliset ja toiminnalliset hartiat. Tavoitteena on, että henkilökunta siirtyy uuden toimijan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. – Olen ollut erittäin vaikuttunut yhdistyksen vahvasta yhteiskuntavastuullisesta toiminnasta ja uskon, että paikallisena toimijana Hopeaharjun Palvelukoti jakaa yhteisen arvomaailman. Yhdistyksen pitkäjänteinen toiminta ja korkealaatuinen asiakastyö luovat erinomaisen pohjan jatkaa toimintaa ja kehittää sitä uusiutuviin tarpeisiin vastaavaksi, Hopeaharjun Palvelukoti Oy:n toimitusjohtaja Mari Kurppa kertoo.