Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Porin kaupunki ostaa Yyteriin yli 200 000 eurolla asioita: Liikuntaportaat, jumppavälineitä, siltoja ja wc-kontti

Porin kaupunki on tilannut Yyteriin yhtä ja toista. Listalta löytyvät muun muassa liikuntaportaat, siltoja, lisää valaistusta ja wc-kontteja. Liikuntaportaat rakennetaan samaan tapaan kuin Porin metsässä sijaitsevat mestareiden portaat, jotka avautuivat ennen joulua. Portaat sijoitetaan niin kutsutun punaisen tuvan takaa lähtevälle kuntopolulle. Tarkempi paikka on keskusaukiolta vasempaan. Yyterin kehittämisestä vastaava erityisasiantuntija Matti Lankiniemi kertoo, että tarkoitus on suojella dyynejä siten, ettei hiekka valu pois, kun ihmiset käyvät urheilemassa. Yyterin portaista rakennetaan 45 metriä pitkät ja korkeuseroa on 16 metriä. – Aika kiva jyrkkyys tulee. Urheilijat kutsuvat paikkaa kuoleman kurviksi, Lankiniemi sanoo. Lankiniemi sanoo, että samalla uusitaan kuntopolun lahonneet jumppalaitteet ja valaistus, joka on ollut pimeänä ainakin kymmenen vuotta, Yyterin portaat toimittaa Aalto Haitek, joka on aikaisemmin rakentanut alueelle penkkejä ja pukukoppeja. Lankiniemen mukaan kevään aikana uusitaan myös Bikini barin takana sijaitseva, vuonna 1984 rakennettu wc-tila. Vanhan paikalle on tilattu 40-jalkainen kontti. Lisäksi kaupunki rakentaa alueelle kaksi kävelysiltaa. Hintalappu investoinneille on yhteensä päälle 200 000 euroa.