Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Katsomoihin maski kasvoilla: ”Luulen ihmisten alkavan sisäistää, että olemme menossa kasvomaskien aikakauteen”

Suomalaisen urheilun lajiliitot, sarjat sekä seurat ovat joutuneet pohtimaan viime päivinä kasvomaskien käyttösuositusta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL päivitti torstaina kasvomaskisuositustaan, mikä sai vauhtia urheiluväkeenkin. Suositus on voimassa muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin alueella. Urheilukatsomoissa maskit voivat pian olla arkipäivää koko maassa. – Luulen ihmisten alkavan sisäistää, että kasvomaskien aikakauteen me ollaan nyt vain menossa tämän asian kanssa, Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta sanoo. Salibandyliitto päivitti omaa suositustaan torstaina. Liitto suosittelee vahvasti kasvomaskien käyttöä katsomoissa ja muissa hallien julkisissa tiloissa liikuttaessa. – Mietimme sitä pari päivää ja ounastelimme, että sellaista suositusta on tulossa viranomaisilta, Ilmivalta kertoo. Liiton väki piti aiheen tiimoilta palaveriaan samaan aikaan kun THL kertoi uusista linjauksistaan. – Totesimme, että annetaan sitten saman tien myös meiltä se suositus. Eli ei ehditty olla etukenossa, mutta kuitenkin linjakkaasti niiden suositusten mukaisesti. Ilmivallan mukaan kasvomaskit ovat osaltaan mahdollistamassa pelien läpivientiä. Suositus maskien käytöstä annettiin juuri siinä mielessä. – Jos haluamme, että yleisötilaisuuksia järjestetään ja että siellä voi olla yleisöä edes sen verran kuin nyt on sallittu, niin kyllähän meidän pitää yrittää omalta osaltamme turvata tilannetta ja katsojien turvallisuutta sekä ehkäistä taudin leviämistä. Nykyistä tilannetta Ilmivalta pitää vakavana. Hän muistuttaa koronaviruksen vaikuttavan muihinkin asioihin, kuten elokuvissa käyntiin tai baareissa istumiseen. – Tämä koskee aika laajalti kaikkea yhteiskuntaa, ja siinä mielessä kokonaisuutta pitäisi aina harkita, kun viranomaisten puolelta tehdään päätöksiä ja linjauksia. Salibandyväki ei ole ainakaan Ilmivallalle kantautuneen palautteen perusteella kyseenalaistanut liiton kasvomaskilinjausta. Jääkiekkoliittokin suosittelee Jääkiekkoliitto liittyi perjantaina iltapäivällä kasvomaskin käyttöä suosittelevien urheiluorganisaatioiden joukkoon. Jääkiekkoliiton verkkosivuilla julkaistussa ohjeistuksessa suositellaan maskien käyttöä jäähalleilla. – Suositus koskee joukkueiden toimihenkilöitä, yleisöä ja jäähalleissa muutoin asioivia erityisesti silloin, kun turvaetäisyyksistä ei pystytä huolehtimaan, liitto ohjeisti. Ohjeistus koskee myös vieraspelimatkoja. Jääkiekkoliitto suosittelee maskien käyttöä linja-autoissa sekä vilkkailla taukopaikoilla. Lisäksi liitto kehottaa miettimään, onko junioripelaajien vanhempia hyvä ottaa joukkueen bussin kyytiin vieraspelimatkoilla. Jääkiekkoliiton korkeimmat sarjatasot ovat Mestis sekä Naisten Liiga. Liigassa maskisuositus annettiin jo torstaina, jolloin Liiga päivitti turvallisuusohjettaan . Liiga suosittelee ottelutapahtumissa kasvomaskien tai visiirien käyttöä kaikille niille henkilökuntaan kuuluville, jotka ovat kontaktissa katsojien tai joukkueiden kanssa. – Kasvomaskien käyttöä suositellaan myös yleisölle, Liiga ilmoittaa. Liiga seuraa maskien käyttösuositusten osalta viranomaisten ohjeistusta.