Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Poikkeuskevät jatkuu viileänä ja pilvisenä Satakunnassa ainakin viikon vielä –  ”Odottelen itsekin jo lämpimämpiä päiviä”

– Yön aikana lounaiseen Suomeen muodostuu matalapaine, joka tekee lauantaista pilvisen ja sateisen. Aamun tunteina vesi voi tulla alas räntänä, toteaa Forecan päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa . Parin edellisvuoden lämpimät keväät ovat jättäneet aivan erilaisen muistikuvan toukokuusta. Poikkeusaikana eletään tietysti poikkeuskevättä. Kevät on Viljamaankin mielestä viileä. – Odottelen itsekin jo niitä lämpimämpiä päiviä. Lämpötilat ovat nyt reilusti keskimääräisten alapuolella. Seuraava vuorokausi menee viiden asteen molemmin puolin, kun päivälämpötilan pitäisi käydä jo 15:ssä. Sunnuntaina sade lakkaa ja lämpötila nousee jonkin verran, mutta Viljamaan mukaan 15 asteeseen päästäneen vasta ensi viikon jälkeen –  ehkä. – Ei ensi viikko silti nyt niin masentava ole, yli kymmenen asteen sentään mennään. Pilvistä voi olla, aurinko saattaa pilkahdella. Sateet ovat melko paikallisia kuuroja, eivätkä edes kovin runsaita.