Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ässien kasvatti Niko Ojamäki, 25, lähtee ulkomaille – Tappara jää taakse, kun SHL kutsuu

Porista kotoisin olevan hyökkääjän Niko Ojamäen , 25, ura jatkuu Ruotsin kärkiliiga SHL:ssä. Ojamäki tulee pelaamaan kaudet 2020–2022 Linköpingin joukkueessa. – En ole koskaan pelannut Suomen ulkopuolella. Odotan siksi Ruotsiin tulemista valtavan paljon, Ojamäki sanoo Linköpingin tiedotteessa . Ässissä uransa aloittanut Ojamäki pelasi viime kausina Tapparassa. Tehokkaimmillaan hän oli kaudella 2018–2019, kun teki 23+14=37 tehopistettä 58 runkosarjaottelussa. Ojamäki on myös jääkiekon maailmanmestari sekä Oliwer Kasken ja Juho Lammikon ohella yksi kolmesta porilaistaustaisesta MM-kultamitalistista, jota Porin kaupunki päätti muistaa toteuttamalla Mestareiden portaiksi nimetyt kuntoportaat Isomäkeen. Ojamäki, Kaski ja Lammikko voittivat MM-kultaa Slovakiassa keväällä 2019. Saavutusta korostettiin myös Linköpingin tiedotteessa sen otsikkoa myöten. – Se oli tietenkin uskomaton kokemus ja muisto, jota arvostan vielä enemmän urani jälkeen, Ojamäki pohtii tiedotteessa. Linköping sijoittui kauden 2019–2020 runkosarjassa juuri ja juuri pudotuspeliviivan alapuolelle, joskaan pudotuspelejä SHL:ssä ei koronaviruspandemian takia pelattu.