Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Ilmastonmuutos puhuttaa enemmän kuin ennen, mutta aiempaa harvempi on valmis tekoihin sen hidastamiseksi

Suomalaisten kiinnostus toimia ympäristöongelmien vähentämiseksi on vähäisempää kuin kymmenen vuotta sitten. Tämä käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) 26.6. julkaistussa tutkimuksessa, jossa kartoitettiin mistä suomalaiset ovat valmiita luopumaan ympäristön suojelemiseksi. Tutkimuksesta ilmeni, että 55 prosenttia suomalaisista on valmiita tinkimään elintasostaan saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi. Kymmenen vuotta sitten prosenttiluku oli 67, eli alaspäin on tultu. Tämä on yllättävää, kun ottaa huomioon kuinka paljon ilmastonmuutoksesta ja sen hillitsemiseen vaadittavista toimista puhuttiin viime syksynä IPCC-raportin uutisoinnin yhteydessä. Myös kevään eduskuntavaalien yhdeksi pääteemaksi nousi ilmastonmuutos. Yksi selittävä tekijä muutokselle on asenteiden polarisoituminen. On joukko ihmisiä, joille ilmasto- ja ympäristöasiat ovat erittäin tärkeitä. Toisaalta on joukko myös heitä, jotka eivät pidä asiaa kovin merkittävänä. Kymmenen vuoden takaiseen verrattuna mielipiteet ovat kärjistyneet, mikä näkyy tutkimustuloksessa. Hyvää on se, että moni on valmis vähentämään henkilökohtaista kulutusta ja esimerkiksi vähentämään energiankulutusta – niin kauan, kunhan lihaan ja autoihin ei kajota. Varsinkin yksityisautoilu tuntuu olevan suomalaisille pyhä lehmä, josta ei kovin moni halua luopua. Yhtenä huolenaiheena Evan tutkimuksessa nousee esiin vapaamatkustajaongelma. Siinä missä vielä vähän aikaa sitten jokaisessa ilmastokeskustelussa nostettiin esiin saastuttavat kiinalaiset, nyt halutaan varmistaa, että naapuri koti-Suomessa tekee oman osansa. Enemmistö onkin valmis muuttamaan omia elintapojaan, mutta samalla halutaan tietää, että muut toimivat samalla tavalla. Tässä kohtaa kuvaan astuvat poliittiset päätökset. Nuorten ilmastolakot ovat herättäneet kannustuksen ja vastustuksen lisäksi ajatuksen siitä, että tällaista asiaa ei voi sälyttää nuorten harteille. Evan tutkimukseen vastanneista 75 prosenttia onkin sitä mieltä, että vastuu ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tarvittavista toimista kuuluu päättäjille, ei yksittäisille kansalaisille. Vaikka poliittisia toimija tarvitaan, ehkä olisi hyvä myös päästää kokonaan irti entäs ne muut -ajattelusta. Omalla toiminnalla voi näyttää esimerkkiä ihan sille naapurille.