Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Suomessa ei yhtään uutta koronaan liittyvää kuolemaa, uusia tartuntoja 11

Suomessa ei ole raportoitu vuorokauden aikana yhtään uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiistaina. Koronavirukseen liittyviä kuolemia oli tiistaina näin ollen edelleen 327. THL:n mukaan Suomessa on todettu vuorokauden aikana 11 uutta koronavirustartuntaa. Varmistettuja tartuntoja oli tiistaina Suomessa yhteensä 7 155. THL arvioi, että Suomessa on noin 6 400 koronavirustartunnasta parantunutta. Arvio perustuu seurantaan kolmen viikon ajalta. Suomessa virustestauksen kapasiteetti on tällä hetkellä yli 13 000 testiä päivässä, kertoo THL. Koronaviruspandemian aikana Suomessa on tehty noin 243 000 koronavirustestiä.