Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Monet Ässien loukkaantuneista ovat sairastuvalla vielä pitkään – poissaolijoiden lista pienenee kuitenkin lähiaikoina

Ässien verkkosivuilla julkaistu poissaolijaraportti on huolestuttavaa katsottavaa, sillä jopa kahdeksan porilaisjoukkueen pelaajaa on kokoonpanon ulkopuolella luokkaantumisten tai pelikieltojen takia. Pisimpään kaukaloiden ulkopuolella ovat hyökkääjät Niko Kivelä sekä Lauri Kulmala . Kivelän sairasloman pituudeksi ollaan arvioitu noin kolme kuukautta, kun taas Kulmalan toipuminen pelikuntoon voi kestää jopa viisi kuukautta. Hyökkääjä Jouka Juholan ja Lenni Killisen sekä puolustaja Jyri Marttisen paluu liigajäille ei myöskään ole valitettavasti kovin ajankohtaista. Edellämainittujen pelaajien on arveltu olevan sivussa kokoonpanosta kolmen seuraavan viikon ajan. Poissaolijoiden lista tulee kuitenkin pienentymään lähiaikoina, sillä puolustaja Teemu Vuorisalon pelikieltoa on jäljellä enää yksi ottelu. Myös puolustaja Niklas Peltomäen kohdalla voidaan olla optimistisia, sillä pelaajan pelikuntoa seurataan päivittäin. Listan suurin kysymysmerkki on hyökkääjä Valtteri Pihlajamäki . Pihlajamäki loukkaantui 26. lokakuuta vieraspelissä Pelicansia vastaan ja joutui jättämään ottelun ensimmäisessä erässä. Pukukoppiin talutettaessa pelaajan jalka ei kantanut yhtään, ja pelaajan kohdalla tutkimukset ovat vielä kesken. Teemu Vuorisalo – Pelikiellossa vielä yhden ottelun ajan. Niklas Peltomäki – Pelikuntoa seurataan päivittäin. Jyri Marttinen – Sivussa arviolta 2–3 viikkoa. Jouka Juhola – Sivussa arviolta kolme viikkoa. Lenni Killinen – Sivussa arviolta kolme viikkoa. Niko Kivelä – Sivussa noin kolme kuukauden ajan. Lauri Kulmala – Sivussa arviolta 4–5 kuukautta. Valtteri Pihlajamäki – Tutkimukset ovat kesken.