Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rekan hytti leimahti liekkeihin Kristiinankaupungissa valtatie 8:lla, liikenne hidastuu molempiin suuntiin

Energiapuuta kuljettanut rekka leimahti liekkeihin Kristiinankaupungissa valtatie 8:lla Pakankylän kohdalla perjantaina iltapäivällä kello kahden jälkeen. Onnettomuudesta aiheutuu Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan molempiin suuntiin haittaa liikenteelle ainakin kahden tunnin ajaksi. Ajoneuvon kuljettaja havahtui pelastuslaitoksen mukaan hytin alta tupruavaan savuun. Kuljettajan hypättyä ulos ajoneuvosta hytti leimahti voimakkaasti liekkeihin. Rekka on toistaiseksi jumissa palopaikalla, mutta liikenne ei ole poikki. Pelastuslaitos ohjaa liikennettä ja joutuu mahdollisesti pysäyttämään liikenteen myöhemmin, kun ajoneuvo siirretään pois palopaikalta.