Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Pormestarinluodon liikekeskuksen viereen tulossa iso K-Market – lue tästä mitä alueelta puretaan

Porin Pormestarinluodon liikekeskuksen tulevaisuus on selkiytynyt tänään. Kiinteistö Oy Pormestarinluodon keskuksen pienosakkaat ovat luopuneet osakkeistaan ja yhtiön omistus on nyt kokonaisuudessaan Porin kaupungilla ja Porin seurakuntayhtymällä. – Samalla olemme solmineen Keskon kanssa kaupan alueella sijaitsevasta liiketontista, kertoo Porin konsernihallinnon toimialajohtaja Lauri Kilkku . Pormestarinluodon liikekeskus on jo kauan odottanut kunnostamista tai muutoksia. Peruskorjaussuunnitelmasta huolimatta asia ei ole edistynyt. T ehtyjen kauppojen jälkeen nykyisestä liikekeskuksesta aiotaan suurin osa purkaa. Suunnitelman mukaan purettaviksi joutuvat nykyinen marketin ja Kipparipubin rakennus sekä rakennus, jossa toimivat nykyään kirjatupa ja asukasyhdistys. – Jäljelle jää rakennus, jossa on seurakunnan tiloja ja pyöräpaja. Tarkoitus on, että samasta rakennuksesta saataisiin tiloja myös Kirjatuvalle ja asukastoimintaan, Kilkku kertoo. Koko alueen ilme on muuttumassa, sillä alueelle on mahdollista rakentaa uusia asuin- ja liiketiloja. Kesko aikoo rakentaa nykyisen liikekeskuksen viereen uuden päivittäistavarakaupan. Tontti, jonka Kesko osti, sijaitsee nykyisen kirjatuvan edessä olevalla pysäköintialueella. – Nykyiset liikekeskuksessa sijaitsevat tilat olisivat vaatineet suuret peruskorjaukset. Tilat ovat muutenkin epäsopivat, joten uusi myymälä on parempi ratkaisu, kertoo Keskon kauppapaikkapäällikkö Keijo Luoma . – Uuden myymälän koko olisi kokonaisuudessaan noin 700–800 neliömetriä, joista asiakaspalvelutilaa olisi 400–500 neliömetriä. Vastaava myymälä on rakennettu Porin Sampolaan. Pormestarinluodon liikekeskuksen ensimmäinen osa valmistui vuonna 1973 ja laajennusosa 1980. Artikkeliin on lisätty uusia tietoja osakekaupasta ja purkukohteista 12.5. kello 14.13.