Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Painin nuori lupaus Lotta Vettenranta, 15, valikoitui harvinaiseen joukkoon – Petra Ollia pienestä pitäen seurannut porilainen saa nyt oppia esikuvaltaan Kuortaneella

Peruskoulun yhdeksännen luokan voi aloittaa monella tavalla. Porilaisen painin nuori lupaus Lotta Vettenranta pakkasi laukkunsa ja muutti urheilun perässä Kuortaneelle, koska hänet valittiin lajissaan harvojen lupausten joukkoon. Maailmanmestaruuden Budapestissa lokakuussa 2018 voittanut Petra Olli , hänen valmentajansa Ahto Raska ja Maksim Molonov sekä Tiina Vainionpää ovat valinneet kahdeksan tyttöä eri puolilta Suomea valmennusryhmäänsä. Kuortaneen urheiluopistoon avautunut mahdollisuus on ollut miellyttävä ja suomalaisessa painissa jopa ainutlaatuinen kokemus. Kaikella on myös kääntöpuolensa. 15-vuotiaana kotoa muuttaminen ei ole yleisin ratkaisu, ja se vaatii järjestelyjä. – Koulunvaihto yhdeksännellä luokalla oli vaikeaa, mutta toisaalta minulla on sielläkin hyviä kavereita ja pääsin laadukkaaseen valmennukseen, Vettenranta kertoo. ”Joudumme itse tiskaamaan” Vettenranta harjoittelee Petra-juniorien ryhmässä. Välillä harjoituksissa on mukana myös poikia. – Pojat harjoittelevat enemmän kreikkalais-roomalaista painia, mutta on joukossa muutamia vapaapainijoitakin. Yhteisharjoituksista on hyötyä. 14–16-vuotiaat painijat eivät joudu asumaan Kuortaneella yksin, vaan heille on järjestetty soluasuntoja. Vastuuta he joutuvat ottamaan arkisista askareista enemmän kuin monet samanikäiset nuoret. – Joudumme itse tiskaamaan ja pesemään pyykkimme. Olen kyllä jatkuvasti yhteydessä kotiin ja käyn usein Porissa. Isäni kanssa seuraamme tarkasti myös painini kehitystä, ja siinä on tapahtunut jo tässä ajassa huomattava muutos. Paini on keskeinen osa koko Vettenrannan perheen elämää. – Meitä on kaikkiaan kuusi lasta, joista viisi harrastaa painia. Kuudeskin on käynyt jo kokeilemassa lajia, nuori painija hymyilee. Petri Olli esikuva jo lapsesta saakka Vettenranta ei ole asettanut tarkkaa tavoitetta lähitulevaisuuteensa, mutta on selvää, että painissa katsotaan kaikki mahdollisuudet. Valinnat puhuvat puolestaan, eikä harjoittelun tavoitteellisuutta ainakaan vähennä se, että Kuortaneella Vettenranta pääsee Suomen naispainin johtohahmon ohjaukseen. Vierailijoina on käynyt ulkomaalaisiakin painijoita, mutta Petra Ollin ryhmä on tarkoitettu ensisijaisesti suomalaisille painilupauksille. – Olen pienestä asti katsonut Petra Ollin painimista, sillä hän on tällä hetkellä ainoa naisten sarjoissa menestynyt painija. On ollut hienoa päästä harjoituksissa ottelemaan hänen kanssaan, jolloin hän on opettanut meille omia teknisiä taitojaan käytännössä. Valmennusryhmällä kansainväliset tavoitteet Urheilijan polun suunnitelmissa porilainen painilupaus etenee askel kerrallaan, ja tärkeimpänä asiana on intohimo harjoitteluun. Urheilu voi olla hauskaa, vaikka kilpailullisuudesta pidetään kiinni. Juniori-ikäluokkien maajoukkueet Vettenranta on kiertänyt kaikki, ja 13–17-vuotiaiden kadettien ikäluokassa seuraava näytön paikka on EM-kisoissa. Valmentajana toimivan Ollin tavoite on Tokion olympialaisissa – ja suunnitelmia on myös seuraavan olympiadin ajaksi. Petra Olli Junior Team on linjannut tavoitteekseen, että vuonna 2024 Pariisissa on olympialaisissa useampi kuin yksi suomalainen naispainija. – Kuulin kyllä tästä toteamuksesta, ja tiimimme tavoitteena on päästä maailmalle arvokisoihin. Ikä: 15 vuotta. Seura: Porin Paini-Miehet. Opiskelee: Käy yhdeksännen luokan Kuortaneen urheiluopistossa ja harjoittelee Petra Ollin, Ahto Raskan, Maksim Molonovin ja Tiina Vainionpään johtamassa ryhmässä. Vainionpää on joukkueen päätoiminen valmentaja. Harjoitteluryhmä: Jutta Ala-Ranta, Ninna Ala-Ranta, Roberta Luostarinen, Sanni Sarkkinen, Lotta Vettenranta, Alisa Pauna, Aliisa Tuomi, Taru Vainionpää. Kansainvälinen kokemus: Vettenranta on SM-kilpailujen lisäksi menestynyt nuorten PM- ja EM-paineissa sekä koululaisten EM-kisoissa. Oho: Vettenrannan perheen kuudesta lapsesta viisi harrastaa painia aktiivisesti, ja kuudeskin on käynyt jo kokeilemassa.