Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Business Finlandin koronatukea jaettu osin virheellisesti, selvitys toteaa – Pääasiassa tukea myönnetty säädösten mukaisesti

Kehitys- ja innovaatiorahoittaja Business Finland (BF) on jakanut koronatukia pääasiassa säädösten mukaisesti, toteaa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tilaama selvitys. Joukossa on myös virheellisesti myönnettyjä tukia. – Tarkastuksessa on löytynyt yksittäistapauksia, joissa tuen myöntämisen kriteerit eivät ole täyttyneet. Näihin tietenkin puututaan, sanoo TEM:n konserniohjausyksikön johtaja Antti Joensuu . Joensuun mukaan päähavainto tarkastusraportissa on, että tuet on myönnetty lain edellyttämällä tavalla. – Kokonaiskuva on se, että tuki on saavuttanut hakijat kriteerit täyttäen ja lainsäädännön mukaisesti, Joensuu sanoo. BF tiedottaa, että se arvioi hakemuksissa erityisesti sitä, miten toiminnan kehittäminen on kuvattu. Rahoitushakemuksiin kuvatut kehittämistoimenpiteet ja koronaepidemian vaikutus on tulkittu matalalla kynnyksellä, mikä on aiheuttanut tulkinnanvaraisuutta erityisesti kehittämisen ja varsinaisen liiketoiminnan välillä. Selvitys: Päätöksistä viestitty "asianmukaisesti" Business Finlandin kautta koronatukea ohjataan yrityksille 800 miljoonaa euroa. Tähän mennessä tukea on myönnetty noin 326 miljoonaa. Hakemuksia BF:lle on tullut yli 25 tuhatta, joista hieman alle puolet on käsitelty. Rahoitusta on myönnetty noin 9 300:lle. TEM:n tilaaman tarkastuksen kohteena olivat käsittelyprosessin asianmukaisuus ja päätösten säädöstenmukaisuus, myöntö- ja hylkäysperusteet, hakemusmäärät ja käsittelyajat sekä myönnetyn rahoituksen aiottujen käyttökohteiden sääntöjenmukaisuus. Tarkastuksen tavoitteena oli lisäksi selvittää ovatko rahoituskriteerit selkeät ja hyvin viestitty. Raportin perusteella BF on viestinyt ja neuvonut hakijoita rahoituspalveluista ja -kriteereistä "asianmukaisesti". – Myöntö- ja hylkäyspäätöksiä on pääsääntöisesti perusteltu annettujen ohjeiden ja kriteerien mukaisesti, raportissa todetaan. Tarkastusraportin on tehnyt BDO Audiator oy. Konkurssiyhtiöt eivät ole saaneet rahaa Tarkastuksen perusteella BF ei ole rahoittanut sellaista yhtiötä, joka rahoituspäätöksen ajankohtana olisi asetettu konkurssiin tai yrityssaneerausmenettelyyn maksukyvyttömyyden vuoksi, tai jolla olisi ulosotossa verovelkaa, tai joka olisi menettänyt yli puolet merkitystä osakepääomastaan kertyneiden tappioiden vuoksi. Tarkastuksessa on tullut esille yksittäisiä tapauksia, joissa kommandiittiyhtiön oman pääoman riittävyyttä ei ole dokumentoidusti varmennettu. BF toteaa, että havaitut puutteet eivät ole merkityksellisiä, kun ottaa huomioon rahoitettujen avustusten kappale- ja euromäärät. Rahoituksen hakemisessa ja käsittelyssä on painotettu käsittelyn helppoutta, yksinkertaisuutta ja nopeutta. Tarkastuksen mukaan tässä on käsittelyprosessin osalta olennaisilta osin onnistuttu. VTV tekee oman tarkastuksensa Myös Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV selvittää myöhemmin BF:n myöntämää rahoitusta. VTV ei ole mukana TEM:n selvityksessä. – Me teemme oman tarkastuksemme, jossa katsomme laajempaa kokonaisuutta, johon sisältynee yritystukia, rahoituspäätösvaltuuksia, lainavaltuuksia ja takausvaltuuksia, joita annetaan koronaepidemian aikana, VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikari kertoo. Yli-Viikari toteaa, että selvityksen tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva tukien kohdentumisesta ja eri tukitapojen vaikuttavuudesta. Tarkastus valmistuu hänen mukaansa syksyn 2020 aikana. – Tarkastuksen tavoitteena on ensisijaisesti varmistaa erilaisten yritystukimuotojen ja -päätösten lainmukaisuus.