Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Helmikuussa alkanut esitutkinta ulkoministeri Haaviston ministerivastuuasiassa on valmistunut

Helmikuussa alkanut esitutkinta ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ministerivastuuasiassa on valmistunut. Keskusrikospoliisi toimittaa seuraavaksi esitutkintapöytäkirjan valtakunnansyyttäjälle. Tiedotusvastuu asiassa on perustuslakivaliokunnalla, poliisi kertoo. Eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti helmikuussa pyytää valtakunnansyyttäjää käynnistämään esitutkinnan ulkoministeri Haavistoa koskevassa ministerivastuuasiassa. Valiokunnan päätös oli yksimielinen. Kymmenen opposition kansanedustajaa jätti joulukuussa muistutuksen, jossa pyydetään perustuslakivaliokuntaa tutkimaan Haaviston toimien laillisuus al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamista koskevassa asiassa. Lain mukaan ministeriä vastaan voidaan nostaa syyte, jos tämä on tehtävässään olennaisesti rikkonut siihen kuuluvia velvollisuuksia tai menetellyt muutoin selvästi lainvastaisesti, joko tahallaan tai törkeän huolimattomuuden vuoksi. Perustuslakivaliokunta katsoi esitutkintakynnyksen ylittyneen opposition muistutuksen yhden asiakohdan osalta. Valiokunta kiinnitti huomiota kysymykseen, miksi Haavisto halusi siirtää konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin. Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelän (sd.) sanoi helmikuussa, että keskeinen kysymys on, oliko Tuomisen siirrossa kysymys rangaistuksesta tai kostosta, jollainen ilmaus myös nousi käsittelyssä esille. –  Tässä on kysymys siitä, mikä oli Haaviston vaikutin tässä asiassa toimia. (...) Oliko tarkoitus päästä eri mieltä asiasta olleesta virkamiehestä eroon siirtämällä hänet toisiin tehtäviin, Ojala-Niemelä sanoi. Ojala-Niemelä sanoi helmikuussa, että perustuslakivaliokunnan esitutkintapyyntö ei ollut kannanotto sen puolesta, että Haavistoa koskeva asia tulisi saattaa valtakunnanoikeuden käsiteltäväksi, vaan kantaa siihen voidaan ottaa vasta esitutkinnan valmistuttua. Esitutkinnan valmistumisen jälkeen asia palautuu perustuslakivaliokuntaan, joka antaa asiasta mietintönsä eduskunnan täysistunnolle, joka puolestaan päättää mahdollisesta syytteen nostamisesta Haavistoa vastaan. Mikäli eduskunta päättää nostaa syytteen, käsitellään syyte valtakunnanoikeudessa.