Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Evästeet voittivat, mutta hyvänä kakkosena tuli asia

Aloittamalla tämän kolumnin lukemisen hyväksyt samalla sen yhteydessä olevat evästeet. Kirjoittaja pyrkii kolumnin sisäisellä, sattumanvaraisella tuote- ja mielipidesijoittelulla selvittämään, kohdennetaanko häneen täsmämainontaa tämän pohjalta. Osuuskaupan hyllyltä on hävinnyt erinomainen Panama -suklaa, voisiko Panda tuoda sen takaisin? Ping Google! Onhan niin, ettei pitäisi kirjoittaa aiheista, joista ei tiedä mitään. Niinpä olen jo vuosia kirjoittanut siitä, mistä minulla on lähinnä kuvitelmia ja toiveita, siis itsestäni. En suosittele alkoholia enkä tanniinisia punaviinejä varsinkaan, tulee pelkästään päänsärky. Karhu on hyvää, mutta Aura on tullut rinnalle. Woop Woop Youtube! Palaan useasti aikaan, jolloin tiesin kaiken. Siitä on kauan, joten en muista, miten viisauteni puhkesi loistoonsa, Kuukkarin Malminkatu kympissä kuitenkin. Jaoin nerouttani vaivojani säästelemättä lopulta myös lapsilleni. Kun harvoin jakaa, niin muistetaan. Ne olivat aikoja, jolloin asiat olivat helppoja, mutta ihmiset vaikeita. Nykyään sekä asiat että ihmiset ovat vaikeita, ja asioita on liikaa. Jossainpäin ihmisiäkin. Rahaa on edelleen liian vähän. Coca-Cola on parempaa kuin Pepsi-Cola. @instagram Maan kannalta keskeisiä ulko- ja turvallisuuspoliittisia asioita ei pidä viedä kansanäänestyksiin, ei myöskään kansanedustajien päätettäviksi. Älä äänestä niitä, jotka ajavat sosiaali- ja terveyspalveluiden voimakasta yksityistämistä. Älä luota ehdokkaaseen, joka lukee mielipiteensä paperista. Syö lihaa. Nerouteni kunniakkaina aikoina uutiset kerrottiin lehdissä vasta huomenna eikä sekunnin päästä. Presidentit olivat kaljuja lepikon torpista, pääministerit virolaisia ja ulkoministerit karjalaisia. Nuorisopoliitikot oppivat, että raittiudella ei idänsuhteissa selviä, ja sitten olivat vielä yleiset syyt, ja kaukana oli ilmastomuutoksen kavala maailma. Hox Facebook! On hyvä, että ihmisiä ei osoitella ihonvärin, sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen pohjalta. Kauan eläköön Mee too. Kunnia myös Adamin, Bonon, Edgen ja Larryn. Spotifyn soittolistalla myös Anki, Carola, Laila ja Vesala. Jos kirjoitus vaikuttaa oudolta, sinun on nykyään vain hankala erottaa oleellista tietoa epäoleellisesta ja feikistä. Satakunta pitäisi saada isommaksi. Maaseutua ei voi tuoda eikä kaupunkia viedä. #Twitter Jään odottelemaan algoritmien voimaa. Kirjoittaja arvostaa mustavalkoista kuvaa ja hidasta elämää.