Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Seniorikansalaiset eivät ole karanteenissa

Marja-Leena Lind ja Aino-Kaisa Ahonen väittävät monen muun ikäihmisen tavoin olevansa ”vangittuina” ja karanteenissa. Suomessa ei ole määrätty yli 70-vuotiaita karanteeniin, vaan kyse on vahvasta suosituksesta ylläpitää sosiaalista etäisyyttä. Jokainen saa itse päättää, että noudattaako suositusta vai ei. Aivan kuten on vahva suositus, että heikoille jäille ei kannata mennä, niin jokainen 70+ ihminen voi itse päättää, että noudattaako suosituksia vai ei. Kaikkia kansalaisia kehoitetaan välttämään lähikontakteja, pesemään käsiään ja ikäihmisiä kehotetaan erikoisesti näin tekemään. Tähän on hyvät perusteet, kun koronakuolleisuutta tarkastellaan, niin yli 90 prosenttia heistä on yli 70-vuotiaita. Ikäihmiset ja riskiryhmiin kuuluvat ovat todellisessa vaarassa, he voivat kuitenkin liikkua, käydä kaupassa, apteekissa ja mökkeillä, kunhan välttävät lähikontakteja. Tämä ei ole poliittinen kysymys, eikä myöskään mielipidekysymys. Kysymys on hallituksen ja terveysviranomaisten pyrkimyksestä suojella vaarassa olevia ikääntyneitä. Siksi ei kenenkään pidä tästä uhriutua, eikä närkästyä, jos jokin tanssikurssi vaikka jääkin käymättä. Näinä aikoina liikkuu paljon vääriä profeettoja ja jotkut ymmärtävät tahallaan tai tahattomasti asiat väärin. Reijo Lehtinen Pori