Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Live Kulttuuri

Koskenlaskua sup-laudalla: Näin se sujuu Merikarvianjoella – kävimme kokeilemassa

Sup-lauta, meri ja kesän aurinko – siinä on mainio yhdistelmä. Mutta miltäs kuulostaa sup-lauta, kosken kuohut ja tammikuu? Omasta mielestäni täysin järjettömältä, mutta Merikarvianjoessa sekin on mahdollista. Eumerin yrittäjä Jaakko Ojamo kokeili touhua kavereidensa kanssa. Kokeilu onnistui niin hyvin, että yritys aikoo ottaa koskenlaskun ohjelmistoonsa. – Matkailuyrittäjän suurimpia haasteita Suomessa on pitkä ja pimeä talvi. Olemme pyrkineet kehittämään erilaisia aktiviteetteja, joita voi harrastaa talven erilaisissa oloissa. Talven pakkasilla liikumme merijäällä, ja sulan kelin aikaan suppailemme meressä ja joessa, Ojamo selostaa. Nykypäivän matkailijat kaipaavat elämyksiä ja pientä jännitystä. Sitä talvisessa joessa melominen totisesti tarjoaa. Sen sai toimittaja kokea päästessään testaamaan koskenlaskua. Ensimmäinen urakka oli kelluntapuvun pukeminen. Talvivaatteet mahtuivat hyvin puvun alle. Hiukan kankealta olo kyllä tuntui muovisessa puvussa. Puvun sisällä on ilmaa, joka kyykistyessä tulee ulos hupun kautta. Matkaan lähdettiin Piinukoskelta. Joen törmältä lauta lähti heti lipumaan kohti kivistä koskea. Paniikki hiipi mieleen kosken lähestyessä, mutta Jaakko Ojamo oli itse rauhallisuus. Äänenkään värähtämättä hän neuvoi melomaan ja pitämään lautan suorassa koskeen laskettaessa. Eikö tässä olekaan mitään hätää? Ei muuta kuin mela veteen, ja ihmeen hyvin lauta totteli melojaa. Piinukoski on rauhallinen aloituspaikka, jossa koski muodostaa vain pieniä aaltoja. Piinukosken aallot keinuttivat lautaa vain hieman. Lisäksi aloittelijalle suunniteltu sup-lauta on melko vakaa, kunhan pysyttelee keskellä lautaa suuremmin heilumatta. Kun Piinukoski oli selvitetty, olo tuntui suorastaan epätodelliselta. Siinä kelluimme lautojen päällä tumman virran mukana, ja nyt uskalsimme katsella hieman ympärillemmekin. Piinukosken jylhiä maisemia katsoessa ei uskoisi, että ollaan keskellä Satakunnan tasankoa. Vaikka Merikarvia vaikuttaa tasaiselta kuin pannukakku, niin Merikarvianjoen alkupää on 37 metriä merenpintaa korkeammalla. 27 kilometrin pituisella matkalla joessa on useita koskipaikkoja. Meloimm e laudan päällä polvillamme, mutta rauhallisesti virtaavissa suvannoissa nousimme melomaan seisoen. Kelluntapuku päällä seisomaan nouseminen olikin raskasta, sillä jalat olivat valmiiksi hyytelöä jännityksestä. Jalat olivat myös hieman puutuneet polviasennossa, mutta pitkän ähellyksen jälkeen seisominen lopulta onnistui. Täytyy myöntää, että koskesta selvinnyt meloja tunsi olonsa melko tyytyväiseksi lautan päällä seistessään. Kauaa ei lautalla seisoskeltu, sillä pian vastaan tuli Holmankoski. Koskessa on enemmän pudotusta ja haastetta kuin Piinukoskessa. Jaakko Ojamo neuvoi varomaan kiviä koskessa laskettaessa. – Jos lauta osuu kiveen, niin se kyllä tökkää sen verran, että se on sitten menoa. Muista pitää kiinni melasta, jos satut putoamaan veteen, Ojamo neuvoi. Tällä kertaa hänen puheensa ei hirveästi rauhoittanut. Perhosia oli vatsassa, kun koski lähestyi, mutta nyt oli liian myöhäistä peruuttaa. Vauhti kasvoi nopeasti ja oli lopulta niin hurja, että kiviä ei kuohujen keskellä lainkaan ehtinyt erottamaan. Se otettiin vastaan, mitä tuleman piti. Oli aloittelijan tuuria, ettei lauta kertaakaan karahtanut kivelle. Vettä oli sen verran paljon, että suurin osa kivistä jäi kuin jäikin veden alle. Korsun ohitettuamme ja saavuttuamme rauhalliseen suvantoon kelluntapuvun sisällä tunsi olevansa kuin saunassa. Teki mieli pulahtaa veteen viilentämään oloaan. – Sinne sitten vaan kellumaan, Jaakko Ojamo kehotti. Ajatus tuntui oudolta, mutta päivän aikana oli jo tapahtunut niin outoja asioita, että piti tämäkin vielä kokeilla. Noin asteen lämpöinen jokivesi viilensi hieman olotilaa. Kelluntapuku päällä oli helppo kääntyä selälleen veteen rennosti lillumaan. Olotila oli suorastaan taivaallinen virrassa maatessa ja taivasta tuijottaessa. Elämyksiä ei aina tarvitse etsiä maapallon toiselta puolelta. Tässä lähelläkin on vaikka mitä mahdollisuuksia, kun ne vain oikein oivaltaa. Eumer aloitti jo viime talvena elämyksellisten retkien kokeilun. Tuolloin pojat potkukelkkailivat meren jäällä kelluntapuvut päällään. Ei haitannut yhtään, jos jää petti alta, sillä puku piti pinnalla. Itse asiassa juuri heikkoja jäitä sieltä mentiin hakemaankin. Seuraavaksi Jaakko Ojamo kokeilla retkiluistelua kelluntapuku päällä. Silloin on vain hauskaa, jos jäät alta pettävät.