Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Nuori mies spreijasi Porin pääkirjaston seinää keskellä päivää – Töhrijä sai kuitenkin opetuksen

Kellä on oikeus päättää, miten julkista tilaa käytetään ja mitä siellä näytetään? Tällaista jäin miettimään, kun todistin taannoin Porin päivän perjantaina yllättävää tilannetta rakkaan kotikaupunkimme keskustassa. Istuin tuolloin pysäköidyn auton penkillä voimatta vielä nousta, koska autostereoista tuuttaamani Mars Voltan Metatron -biisi oli vielä kesken. Auton nokka oli kirjastolle päin ja noin 50 metrin päässä tuosta sivistyksen majakasta. Katseeni kiinnittyi huppupäiseen häiskään, joka oli pysähtynyt kirjaston viereen ja alkoi kylmänrauhallisesti spreijata valkoisella maalilla seinään. Hän sai pian ensimmäisen kiemuransa valmiiksi, otti pari askelta vasemmalle ja aloitti uuden maalauksen. Pari ohikulkijaa käveli aivan hänen selkänsä takaa, mutta näyttivät tai ainakin halusivat näyttää siltä, kuin eivät näkisi mitään erikoista. Jalankulkijoita oli enemmänkin lähettyvillä. Autoja ja pyöräilijöitä meni ohi. Mies istui pysäköidyn autonsa ratin takana parikymmentä metriä lähempänä katutaiteilijaa kuin minä. Silminnäkijöitä oli varmasti kymmeniä. Kukaan ei tehnyt elettäkään puuttuakseen. Silminnäkijöitä oli varmasti kymmeniä. Kukaan ei tehnyt elettäkään puuttuakseen. Katutaiteilija toteutti kaikessa rauhassa taiteellista näkemystään. Jonkinlaista tagia eli nimimerkkiään hän kai tapaili seinälle. Kiroilin ääneen sitä, että minunko tähän on puututtava, ja nousin autosta. Lähdin kävelemään kirjastolle päin ja otin puhelimen käteeni. Samaan aikaan kaveri sai teoksensa valmiiksi ja lähti laahustamaan Pohjoispuistoa kohti puistojen risteystä. Mielessäni pyöri kaksi selkeää tunteen ja ajatuksen yhdistelmää: Ensinnäkin tämän kaverin röyhkeys. Hän selvästi luotti siihen, ettei ketään kiinnosta hänen tekemisensä. Minua kiinnosti. Kaupungin veronmaksajana koen arvostamani kirjastolaitoksen myös minun omaisuudekseni enkä taatusti ole antanut lupaa skriivata sen kylkeen mielestäni taiteellisesti ala-arvoista tekelettä. Eri asia on tehdä hieno, suunniteltu graffiti, mutta siitäkin pitäisi esittää jollekulle suunnitelma ja sopia asiasta. Toisekseen minua harmitti kaverin puolesta. Hän vain harjoitti itseilmaisuaan, haki rajojaan, raukka parka. Vai saattoiko hänellä olla joku muu motiivi? No, kaikelle on aikansa ja paikkansa. Jos harrastaa tuollaista keskeisellä paikalla päiväaikaan, sietää jäädä kiinni. Hän vain harjoitti itseilmaisuaan, haki rajojaan, raukka parka. Vai saattoiko hänellä olla joku muu motiivi? Totesin itsekseni, että haluaisin poliisin selvittävän tilanteen jäpikän kanssa. Soitin hätäkeskukseen kovin tietoisena siitä, että ei tässä mikään hätä ole. Hätäkeskus vastasi saman tien, ja kerroin seuraavani tyyppiä, joka oli juuri spreijannut kirjaston seinään. Hätäkeskuksesta kerrottiin, että poliisipartiota ei ole juuri ihan lähellä, mutta poliisi varmaankin soittaisi minulle piakkoin. Muita ohjeita en saanut, mutta päätin seurata kaveria edelleen. Helpompi hänet olisi pysäyttää, kun tietäisi, missä hän tarkalleen on. Vähän ennen Eetunaukiota hän pysähtyi yllättäen valotolpalle. Mielikuvani oli, että hän aikoo maalata siihenkin. Päätin kävellä herran vierelle. – Aiotko spreijata senkin? kysyin häneltä. Hölmistynyt nuori mies ihmetteli, miten niin. Poliisi soitti sitten juuri siihen hetkeen ja siirryin sivummalle vastaamaan. Poliisipartio tuli juuri Isolinnankadulta Eetunaukion suuntaan ja olivat pian jutulla jannun kanssa. Päätin siinä vaiheessa jatkaa matkaani. Torille jäin kuuntelemaan ilmastokulkueen mielenilmaukseen liittyvää musisointia Satakieli-lavalta. Vähän vaikutti siltä, että kovaäänisempi ensimmäinen akti saattoi vähän häiritäkin jotakuta torilla kulkijaa, mutta tapahtumaan oli eittämättä lupa. Lisäksi siviilipukuiset poliisit turvasivat tilannetta loitommalla. He pistivät esiin kuin pupuasuiset tanssijat torin laidalta. En tiedä mikä siinä on, mutta ei ole oikein mitään niin ilmeistä kuin siviiliasuinen poliisi. Tietysti korvanapit vahvistavat asian. Palatessani kirjastolle päin huomioni kiinnittivät Antinkadulla linja-autopysäkeille asennetut videomainokset. Perinteisesti tuollaisilla paikoilla on vain miehen korkuisia mainoslakanoita, mutta jossain vaiheessa siihen on näköjään asennettu videonäytöt. Mainoksissa karkkipussit välähtelivät kirkkaissa sävyissä. Millaista valosaastetta nuo ovat yöpimeällä? Samanlaisia kammotuksia on ilmestynyt aiemmin kävelykadulle Sokoksen, Terveystalon ja Bepopin seiniin. Kenen luvalla? Ei ainakaan minun. Ymmärrän, että kaikki nuo seinät ovat jonkun omistamia, mutta millä oikeudella ne pommittavat julkiseen tilaan kammottavaa valosaastetta? Puhumattakaan Porin sisääntuloteiden varsilla olevista videotauluista. Ne ovat pahimmassa tapauksessa vaaratekijä liikenteelle. Kun lähestyin kirjastoa ehkä puolen tuntia kestäneen kierrokseni jälkeen, huomasin poliisin maijan siinä kulmalla. Tuttu spreijaaja oli siivoamassa jälkiään poliisin valvoessa hänen selkänsä takana. Ihmeen hyvin valkoinen maali näytti lähtevän kirjaston kaakelipinnasta. Olin tyytyväinen. Ainakin töhrijä sai opetuksen, ja visuaalinen haitta hävisi seinästä. Näinhän sen pitikin mennä. Kirjoittaja on Satakunnan Kansan toimittaja.